Raharemontti sai kansainvälistä tunnustusta ja jatkokauden

0
Joni Rintamaa avittaa talousvaikeuksiin ajautuneita ihmisiä tarkan budjetoinnin avulla.

Ohjelma murtaa rahan tabua

Teksti Elina Juntunen

Someron Säästöpankin pankinjohtaja Joni Rintamaa on heittäytynyt televisiosarjan tekoon Raharemontti-ohjelman myötä. Kyseessä on kahdeksanosainen ohjelmasarja perustuen Pohjoismaissa jo vuosia esitettyyn formaattiin Lyxfällan.

Sarjassa käydään avoimia keskusteluja rahasta, murretaan talousvaikeuksiin liittyvää häpeää ja autetaan ihmisiä oman taloudellisen hyvinvoinnin parantamisessa.

– Raharemontin tekeminen on ollut mielenkiintoista ja mukavaa. Siinä näkee ja kuulee erilaisia ihmisiä, jotka heittäytyvät täysillä mukaan, kertoo Rintamaa, jonka tehtävänä on ottaa vastuulleen raharemonttiin osallistuvan henkilön talous.

Ohjelman ensimmäinen kausi oli menestys. Se keräsi kokonaisuudessaan yli 2,1 miljoonaa katsojaa ja runsaasti positiivista yleisöpalautetta.

Katsojien lisäksi ohjelma on saanut tunnustusta myös kansainvälisessä natiivimainonnan kilpailussa. Natiivimainonta on mainontaa, joka hyödyntää sitä ympäröivän median keinoja olemalla mainos, joka sulautuu valitun median muihin sisältöihin.

– Olemme halunneet tehdä rahaohjelmaa, jossa puhutaan rahasta ihmisille, kiteyttää Rintamaa palkitun ohjelman perusajatusta.

– Olisi tärkeää tuntea, ettei ole talousvaikeuksien keskellä yksin saati tuntisi niistä häpeän kokemusta. Ohjelmasta voi saada vertaistukea. Taloudelliset haasteet eivät ole yksioikoisia, ne johtuvat monista tekijöistä, inhimillisistä syistä taustalla, muistuttaa Rintamaa.

Tällä hetkelläkuvataan toista kautta. Tulevan kauden jaksoissa keskitytään enimmäkseen taloushaasteita kohtaaviin nuoriin.

Ohjelmaa juontaa ensimmäiseltä kaudelta tuttu Jaana Pelkonen, joka yhdessä Rintamaan kanssa pohtii nuorten tukena keinoja katkaista kulutusluottojen kierre sekä tapoja tasapainottaa taloutta haastavissa elämäntilanteissa.

Uutena kasvona mukana on psykologi Karoliina Mellanen, joka pystyy auttamaan talousvaikeuksien taustalla olevissa psykologisissa tekijöissä.

– Uskon, että toisesta kaudesta tulee parempi, kokemusta on jo kertynyt, toteaa Rintamaa.

Velkaantumisen taustalla etenkin nuorten osalta pankinjohtaja näkee ryhmäpaineen merkityksen. Kaikkea on tarjolla ja sitä pitää saada heti.

– Sosiaalinen media tuo tarjolle koko ajan kaikkea uutta esikuvien tuottamana piilomainontana, Rintamaa valottaa.

Kotitaustalla on myös suuri merkitys kulutustottumusten muodostumisessa.

– Perusasiat tulevat kotoa. Ne voivat tulla joko hyvässä tai pahassa. Voi olla niin, että lapsiperheessä on ollut paljon rahaa käytettävissä. Siellä voi oppia joko käyttämään rahaa hyvin tai tulla rahan käytön suhteen huolettomaksi. Aikuisena sitten huomaa, ettei rahaa enää niin vain tule jostain, Rintamaa kertoo esimerkkinä.

Ohjelmassa käytettävä rahataulu konkretisoi budjetointia näkyvällä tavalla. Rintamaa antaa vinkkiä arkiseen taloussuunnitteluun.

– Budjetoida voi pienissä paloissa tehden vaikka ruokaostoksille oman budjetin. Voi myös hyödyntää pankkien tai Marttojen kotisivuilla olevia budjettilaskureita. Perinteinen kynä ja paperi toimii myös. Pääasia on miettiä omasta näkökulmastaan, missä on haastetta ja tehdä siihen asiaan erikseen budjettia.

Rahankäytön opetus jää yhteiskunnassa aika pintapuoliseksi. Kaupalliset aineet on esimerkiksi valinnainen aine yläkoulussa, jossa aiheeseen voi syventyä.

– Nuorten rahapuhetta- ja kasvatusta tulisi olla enemmän, sanoo Rintamaa.

– Häpeän stigma riisutaan, kun puhutaan rahasta avoimesti.

Raharemontti palkittiin Native Advertising Awardsissa kahdessa eri kategoriassa: Best AFP ja Best Financial Program.

Ohjelma voitti kultaa parhaan AFP:n kategoriassa. AFP eli advertiser-funded program tarkoittaa ohjelmaa, joka sisältää mainostajien rahoittamia sisältöjä. Ohjelma sai myös pronssia parhaan talousohjelman kategoriassa.