SoPa 10 joukkueella Loimaan Power Cupissa

0
SoPan A-tytöt valmentajineen pronssimitalit kaulassa.

Teksti Juha Laakso, kuvat SoPa

Vuodesta 1985 lähtien pelattu, maailman suurimmaksi lasten ja nuorten lentopalloturnaukseksi mainittu kansainvälinen Power Cup järjestettiin tänä vuonna Loimaalla. Someron Pallo oli tyttöjoukkueillaan edustettuna kuudessa ikäluokassa kymmenen joukkueen voimin.

Power Cupissa ottelut pelataan ulkokentillä, joten olosuhteet voivat vaihdella kovastikin. Loimaan turnaus saatiin viedä lävitse pääosin poutaisessa, joskin ajoittain koleahkossa ja tuulisessa säässä.

”Powerin” suolana ovat pelien ohella yhdessäolo ja hauskanpito niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Perinteiseen tapaan Loimaallakin avajais- ja päättäjäistapahtumat ohjelmanumeroineen saavuttivat kisaväen suuren suosion.

 

A-tytöt Super-sarjassa pronssille

Pelikentillä SoPan joukkueista parhaaseen menestykseen ylsi vanhin mukana ollut ikäluokka, A-tytöt. Se hävisi turnauksessa vain yhden ottelun, sijoittuen sarjassaan kolmanneksi.

Ensimmäisenä pelipäivänä SoPan A-tytöt voittivat kaikki ottelunsa puhtaasti eräluvuin 2–0. Sama tahti jatkui puolivälierässä Oulun Kiskoa vastaan, mutta välierässä Salon Viesti oli täpärästi somerolaisia parempi erin 2–1.

Pronssiottelussa SoPalla oli vastassa Euran Raiku ja 2–0 voiton myötä pronssimitalit ojennettiin somerolaisjoukkueelle.

SoPan A-tyttöjoukkueen muodostivat Loimaalla Anni Pettersson, Siiri Salo, Olivia Lehtonen, Amanda Juselius, Jade Lehtonen, Elsa Merivirta ja Emma Lehtonen. Joukkueen valmennuksesta vastasivat talvikauden sarjapelien tapaan Janne Lehtonen ja Sami Merivirta.

SoPan C-tytöt sijoittuivat hienosti neljänneksi.

Myös C-tyttöjen ykkösjoukkue mitalipeleissä

Toinen ikäluokkansa kilpailullisessa pääsarjassa, Supersarjassa, erinomaisesti menestynyt joukkue oli SoPan C1-joukkue. A-tyttöjen tavoin se voitti alkusarjalohkonsa häviämättä erääkään ja jatkoi menestyksekkäitä otteitaan turnauksen loppuun asti.

Välierävaiheessa SoPan tytöt kohtasivat lopulta voittajansa, kun Selver Tallinnan ykkösjoukkue eteni loppuotteluun saman seuran toista ryhmää vastaan 2–0 voitolla. Pronssiottelussa SoPa sai vastaansa helsinkiläisen PuMa-Volleyn, joka nappasi himmeimmät mitalit kahden tiukan voittoerän (26–24, 25–22) jälkeen.

C-tyttöjen Supersarjaan osallistuneista 39 joukkueesta hienosti neljänneksi yltänyt SoPan C-ykkönen pelasi Leena Talosen ja Mia Niemisen luotsauksessa kokoonpanolla Riia Juselius, Elviira Viranen, Oona Nieminen, Minttu Mikkola, Hertta Ahlfors, Aada Luoto, Eerika Lisinen ja Ilona Anttila.

Somerolaisseuran muista joukkueista C-tyttöjen kakkosjoukkue sijoittui 124 osanottajan Tsemppisarjassa sijaluvulle 70. Samassa sarjassa mukana ollut D-tyttöjen ykkösjoukkue päätyi sijalle 82. D-tyttöjen kakkosjoukkue oli oman ikäluokkansa Supersarjassa sijalla 53 ja E-tyttöjen joukkue saavutti Tsemppisarjassa sijaluvun 35.

SoPan nuorimpieen joukkueita oli Sudet.

Nuorimpien osanottajien, eli F-junioreiden Supersarjassa SoPalla oli kolme joukkuetta: Sudet, Timantit ja Tähdet.

Neljä päivää kestäneeseen Loimaan Power Cup -tapahtumaan osallistui kaikkiaan 824 joukkuetta eri maista ja pelaajia oli mukana yli kuusituhatta.