
Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Voiman jalkapallojunioreista korkeimmalla sarjatasolla ovat alkukaudella pelanneet 14-vuotiaiden poikien sekä 15-vuotiaiden tyttöjen joukkueet, jotka ovat mukana Länsi-Suomen alueen Kakkosen A-lohkoissa.
Poikien Kakkosessa neljä ensimmäistä kierrosta menivät somerolaisilta sarjavauhtiin totutellessa ja tilille kertyi pelkästään tappiomerkintöjä. Viidennellä kierroksella peli loksahti uomiinsa ja maalitehot löytyivät, kun SoVo kävi Turussa murskaamassa Åbo IFK:n ja Turun Nappulaliigan yhteisjoukkue kakkosen maalein 7–0 (4–0).
Tuossa ottelussa sovolaisista Launo Leikkilä iski kauden ensimmäiset maalinsa ja teki niitä saman tien kolme kappaletta. Tuukka Järvinen nosti kauden maalisaldonsa kahteen, Eelis Tapio ja Eetu Kaseva avasivat kauden maalitilinsä ja yksi osuma kirjattiin turkulaisten ”omaksi maaliksi”.
Talonen ratkaisi lopussa kotivoiton
Voiton makuun päästyään SoVon P14-joukkue jatkoi pistesaalistusta kotoisen urheilukentän nurmella. Vieraaksi saapunut KSF (Kimito Sportförening) oli suurimman osan peliajasta altavastaajana, mutta pystyi silti kamppailemaan pisteistä pelin loppuhetkille asti.
Lukuisista maalitilanteistaan kotijoukkue hyödynsi ensimmäisen 63. minuutilla, kun Aatu Silokangas nousi oikea-aikaisesti kulmapotkukeskitykseen ja pukkasi pallon tyylikkäästi verkkoon.
KSF tuli kymmenen minuuttia myöhemmin rinnalle, mutta SoVo vastasi tasoitukseen Väinö Talosen viimeisteltyä ottelun loppuhetkillä 2–1 (0–0) voittomaalin. Silokankaalle osuma oli kauden toinen ja Taloselle ensimmäinen. Edellä mainittujen pelaajien lisäksi maalinteossa on alkukaudella onnistunut Peetu Lindström.
SoVolla on pelaamatta alkusarjassa vielä kaksi ottelua ja ne molemmat kotikentällä. Yhdeksän joukkueen A-lohkossa SoVo on tällä hetkellä kahdeksantena, eli kiinni viimeisessä loppukauden Kakkosen sarjapaikkaan oikeuttavassa sijoituksessa.
P15-joukkue sarjansa keskikastissa
P15-ikäluokan Kolmosta pelaavassa SoVon joukkueessa on paljon samoja pelaajia kuin vuotta nuorempien sarjassa. Kolmella voitolla kauden aloittanut somerolaisjoukkue on kahdella viime kierroksella kärsinyt niukat yhden maalin tappiot, mutta säilyttänyt kuitenkin asemansa A1-lohkon ylemmässä keskikastissa.
Kotikentällä 1–2 tappioon Auran Palokunnan Urheilijoita vastaan päättyneessä ottelussa SoVon maalin teki Sulo Leinonen. Vieraspelissä Turun Nappulaliiga/LP Unitedia vastaan tulleessa 3–4 tappiossa somerolaisjoukkueen maaleista vastasivat Valtteri Talvi, Valtteri Nivalinna ja Eelis Tapio.
Talvella on nyt alkukaudelta koossa neljä maalia, Aarno Ilolalla kaksi ja Leinosen, Nivalinnan ja Tapion ohella Tuukka Järvisellä yksi osuma.
Tytöille tappioita hyvän alun jälkeen
Tyttöjen Kakkosessa SoVo saalisti kolmelta ensimmäiseltä kierrokselta kaksi voittoa, mutta neljän viimeisimmän pelin tappiot ovat pudottaneet somerolaisjoukkueen sijoituksen yhdentoista joukkueen lohkossa yhdeksänneksi.
SoVo pelaa T15-ikäluokan Kakkosen alkusarjassa kolme viimeistä kierrosta kesäkuun loppuun mennessä. Seuraavat kaksi kotipeliä ovat ohjelmassa kahden päivän välein tulevana lauantaina ja ensi maanantaina. Porin Karhu-Futis saapuu lauantaivieraaksi urheilukentälle ja KSF:n SoVo kohtaa kaksi päivää myöhemmin pallokentän tekonurmella.
Liisa Lehtonen on viimeistellyt SoVolle tähän mennessä kuusi maalia, Fanny Pettersson kaksi ja Ellen Rantanen sekä Jade Virolainen yhden.
P12-joukkue pisteille jo kuudessa pelissä
Nuorimmassa virallisiin tilastoihin kirjattavassa sarjassa SoVo on mukana 12-vuotiaiden poikien Kolmosessa, sen A2-lohkossa.
Viime lauantaina SoVo ja pallokentällä vieraanaan ollut Liedon Pallo/Punainen kävivät tiukan ja värikkään kamppailun, jonka lopputuloksena oli pistejako maalein 3–3 (2–1).
Kotijoukkueen Roope Laakso aloitti maalinteon noin puolen tunnin pelin jälkeen. Neljän seuraavan minuutin aikana Akseli Laine kasvatti SoVon johtoa ja LiePakin ehti avaamaan maalitilinsä.
Maali-ilakointi jatkui heti toisen jakson alussa kahdella vierasosumalla. Seuraavaa maalia piti odotella viimeiselle peliminuutille asti, kunnes Laine värkkäsi kotijoukkueelle kaivatun tasoituksen.
Myös SoVon poikien edellinen ottelu, vieraspeli Littoisten Työväen Urheilijat/Keltaista vastaan, päättyi 3–3 tasatulokseen. Silloin somerolaisten viimeisen tasoitusosuman viimeisteli Vili Nokka.
Alkukauden kahdeksan kierrosta ovat sujuneet SoVolta varsin mallikkaasti, sillä tilillä on kolme voittoa, kolme tasapeliä ja vain kaksi tappiota. Joukkue on yhdentoista joukkueen muodostamassa lohkossa viidentenä ja varmistanut paikkansa loppukaudellekin Kolmosen tasolle.
Akseli Laine on yhdeksällä osumallaan ollut SoVon P12-joukkueen ykköskanuuna ja samalla kaikkien sarjoissa mukana olevien somerolaisjoukkueiden paras maalintekijä – miesten ja naisten joukkueet mukaan lukien. Roope Laaksolla on tilillään viisi maalia, Jami Talvella ja Elias Tuomelalla kolme, Veikka Pelto-Lampolalla, Hermanni Petterssonilla sekä Rene Mäkisellä kaksi ja Vili Nokalla yksi.