Janne Seppälä on tehnyt suunnistuskarttoja työkseen 25 vuotta
Teksti ja kuvat Olivia Luhtala
Janne Seppälä sai ensimmäisen kokemuksensa suunnistuskartan piirtämisestä yhdeksännen luokan liikuntatunneilla Tammelan yläasteella. Koulun ympäristön kartta oli vuosikymmeniä vanha ja vaati päivittämistä, joten hänet pestattiin hommaan.
– Aloitin suunnistuksen 7-vuotiaana. 11-vuotiaana lopetin harrastuksen ja poltin kaikki kartat. Yläasteella aloitin uudestaan, hän muistelee.
Nykyään Seppälä tekee erityisesti kesäisin työkseen suunnistuskarttoja ja niiden ajantasaistuksia sekä uudelleenkartoituksia.
– Kesäkaudet tämä homma ylityöllistää minut ja talvella teen lakihommia, hän selittää.
Ammatinvalinta tapahtui tavallaan vahingossa. Ensin hän teki yhden kartan, sitten toisen ja sitten törmäsi Tuula Tulokkaaseen, joka toimi pitkään Someron Esan suunnistusjaoston puheenjohtajana. Tämä suostutteli Seppälän tekemään karttoja Somerolle. Kivisojan kartta oli ensimmäinen Seppälän tekemä suunnistuskartta, joka koskaan painettiin.
– Tänään ollaan historiallisilla paikoilla. Nyt 25 vuotta myöhemmin olen päätynyt tänne siivoamaan omia jälkiäni, hän nauraa.
– Jos jotain on väärin, voi syyttää vain itseään.
Seppälä ei ole saanut ammattiinsa minkäänlaista koulutusta, vaan on oppinut kaiken itse tekemällä.
– Edeltäjältäni olen saanut kahden tunnin perehdytyksen.
Tällä hetkellä hän tekee säännöllisesti karttoja laajalla alueella, johon kuuluvat Someron lisäksi muun muassa Forssa, Riihimäki, Espoo ja Nurmijärvi.
– Satunnaisesti on myös kaukokeikkaa. Olen esimerkiksi viime vuosien aikana tehnyt karttaa Jämsään ja Joensuun suuntaan. Lähes joka vuosi olen ollut mukana tekemässä jotain SM-kisakarttaa.
Vuosien varrella hän on ehtinyt työstää suurinta osaa Someron suunnistuskartoista jollakin tavalla. Tänä vuonna tehtävänä on Kivisojan lisäksi Palman, Egyptinkorven, Pajulan, Hirsjärven sekä Ämyrin karttojen uudistaminen.
– Kaikkein kamalinta tässä työssä on, että se kestää niin kauan. Yksi kartta voi viedä viikkokaupalla aikaa, ja vähän vain vaihtuu se, mihin päin autonsa metsässä ajaa.
Karttojen parissa työskentely on usein yksinäistä, ja vaatii paljon kärsivällisyyttä.
– Tämä työ ei tule päivässä valmiiksi.
Työtehtävän viemä aika vaihtelee paljon riippuen siitä, onko alueesta aiemmin tehty suunnistuskarttaa. Seppälän mukaan alueen uudelleenkartoitus saattaa olla jopa puolet nopeampi prosessi kuin kokonaan uuden kartan laatiminen.
– Vanha kartta voi olla takuu siitä, että jossakin kohdassa ei tarvitse käydä: jos siellä ei ennen ole ollut mitään, ei sinne todennäköisesti vieläkään ole mitään tullut.
Myös maaston näkyvyys tai toisaalta peitteisyys saattaa osaltaan nopeuttaa tai hidastaa työtä.
Jos kyseessä on olemassaolevan kartan ajantasaistaminen tai uusintakartoitus, riippuu työn aikaavievyys myös siitä, millaista laatutasoa kartan tilaaja toivoo.
– On äärettömän helppoa käydä juoksemassa maasto läpi ja merkitä sinne uudet aukot, koska niiden sijainnit ja määrät selviävät aika pitkälti julkisesta metsävaratiedosta. Uudet raivaukset pitää katsoa itse.
Jos kyseessä on vanhempi kartta, tulee kartan tekemiseen useampia välivaiheita, ja aletaan puhua täydestä uusintakartoituksesta.
– Silloin lähdetään liikkeelle laserkeilauksesta, jonka avulla lasketaan korkeuskäyrät ja kasvillisuudet alustavasti paikoilleen. Sitten ruvetaan tavallaan vääntämään vanhaa karttaa tietokoneella uuden pohja-aineiston päälle, hän kertoo.
Laserkeilaus tarjoaa maastosta lasersäteillä mitaten tarkkaa kolmiulotteista dataa. Sen avulla karttaan voidaan merkitä esimerkiksi korkeuskäyrät tarkasti, ennen kuin paikan päällä on edes käyty.
Koska suunnistuskarttoja on alunperin tehty täydentämällä vanhoja peruskarttoja, eivät vanhempien karttojen maastonmuodot vastaa aina täysin todellisuutta.
– Silloin on käsipelillä jouduttu arvailemaan, missä paikassa jokin kukkula tarkalleen on. Laserkeilaus puolestaan antaa sen paikan hyvinkin tarkasti oikein.
Vaikka ylimääräiset työvaiheet vievät enemmän aikaa, kannattaa ne Seppälän mukaan yleensä tehdä, sillä kartasta tulee näin laadukkaampi.
– Työajasta karkeasti noin kolmannes kuluu tietokoneella ja kaksi kolmasosaa maastossa, hän selvittää.
Työvälineinään hän käyttää maastossa pelkästään kompassia, kynää ja paperille painettuja karttoja. Hänen mukaansa nykyään suurin osa kartoittajista käyttää maastossa OCAD-kartanpiirto-ohjelmaa tabletilla. Tällöin lisäapuna toimii GPS-paikannus.
– Mulle on parempi, että keskityn lukemaan karttaa ja sitä kautta tiedän, missä olen. Olisi tietysti ihan eri asia, jos oltaisiin jossain tasaisella mäntykankaalla. Siellä ei saa mistään kiinni, mutta Somerolla maastot on kaikkea muuta kuin tylsiä.
Mikä on kartoittaja?
– maanmittausalan ammattilainen
– tuottaa karttoja ja mittausaineistoa maastosta, rakennuksista ja infrastruktuurista
– osa kartoittajista on erikoistunut suunnistuskarttoihin
