Tiisu ja Vimma julkaisivat yhteissinglen

0
Henrik Illikainen (ratin takana) ja Tiisu-yhtyeensä sekä Vimma julaisivat ensimmäisen yhteisen singlensä.

Sari Merilä

Nykysuomirockin persoonallisin yhtye Tiisu ja kantaaottavasta folk popista tunnettu VIMMA julkaisivat yhteissinglen, joka kantaa nimeä Pelon kapina. Single nousi heti tuoreeltaan monelle Spotifyn soittolistalle, kuten New Music Friday, Suomirock tänään, Uuden suomalaisen musiikin lista ja Suomi-indie tänään. Musiikkimedioista sekä Rumba että Soundi ehtivät uutisoida biisistä jo ennakkoon ja arviot olivat mainioita.

”Tiisulla ja Vimmalla on asiaa. Kannattaa kuunnella.” / Rumba

”Tekeekö Elokapina karhunpalveluksen ärsyttämällä ihmisiä? Tätä pohtivat Tiisu ja Vimma Pelon kapina -yhteissinglellään.” / Soundi.

Bändien some-postauksissa kappaleen kuvaillaan saaneen alkunsa ”Ruisrockin jatkobileissä kesäyössä, joissa PMMP ja Ultra Bra rakastelevat Hassisen Koneen tahtiin.”

Pelon kapina on toinen single Tiisun alkuvuodesta 2026 ilmestyvältä neljänneltä albumilta ja samalla yhtyeen ensimmäinen julkaisu, jolla mukana on toinen bändi.

Pelon kapinassa pohditaan, miksi Elokapina herättää niin voimakkaita tunteita. Miksi mielenosoitukset provosoivat, vaikka moni jakaa huolen?

– Varmasti suurin syy on Elokapinan vaikuttamisen tapa, kun häiritään tavallisten työssäkäyvien arkea ja rikotaan lakia. Usein kuulen kysyttävän: miten tämä edistää taistelua ilmastonmuutosta vastaan? Tekeekö Elokapina karhunpalveluksen ärsyttämällä ihmisiä, pohtii sosiaalisessa mediassa Tiisun Somerolta kotoisin oleva laulaja Henrik Illikainen.

– Ilmastokriisistä on jauhettu vuosikymmenet, maltillisilla ja vähemmän maltillisilla linjoilla. Onko tämän myötä alettu suhtautua ilmastonmuutokseen sillä vakavuudella, mitä pitäisi? Ei. Elokapinan myötä aihe on kaikkien huulilla – ja vaikka se olisi luotaantyöntävällä tavalla, se on silti esillä. Voitto sekin, hän miettii.

– Itse Elokapinaa vierestä – välillä kummastellen, välillä hämmästellen – seuranneena ei-aktivistina koin, että voin yrittää samaistua rattiraivoajan rooliin.

– Tässä laulussa Vimma on kuin kadunreunassa huutava aktivisti. Me ollaan se tyyppi, joka seuraa vierestä – vähän ärsyyntyy, mutta tietää, että puhutaan ihan oikeista asioista, Illikainen kuvailee uutta singleä.