Urheilukentän kupeessa reilun kuukauden päivät testissä ollut ulkokuntosali Omnigym sai käyttäjiltään hyvän arvosanan.
– Kuntosalin yhteydessä oli QR-kysely, johon tuli 90 vastausta. Vastaajista 99 prosenttia antoi ulkokuntosalille arvosanaksi hyvä tai erinomainen. Keskiarvoksi käyttäjien kokemasta harjoituksesta tuli 4,5/5. Kyselyyn vastanneista 9 prosenttia kertoo aloittaneensa lihaskuntoharjoittelun tällä ulkokuntosalilla, kaupungin vapaa-aikapäällikkö Mira Teräväinen kertoo tuloksista.
Vastaajista 90 prosenttia piti testilaitteiston sijainnista ja haluaisi sen jäävän pysyväksi urheilukentälle. Teräväisen mukaan nyt selvitellään, millainen ulkokuntosali Somerolle voisi sopia parhaiten, lasketaan investoinnin suuruutta ja sitten valmistellaan mahdollista kilpailutusta.
– Varmaksi ei voi vielä sanoa, hankitaanko ulkokuntosali Somerolle.
Omnigymin ulkokuntosalista annettiin seuraavanlaista palautetta:
”Ulkokuntosali laadukkailla laitteilla on täydellinen lisä kaupungin palveluihin. Houkuttelee myös ulkopaikkakuntalaisia ja mökkeilijöitä. Kätevä sijainti muiden urheilumahdollisuuksien ja lenkkeilyreittien varrella.”
”Tosi hyvät ja monipuoliset, olisi mahtava lisäys kunnan ulkoliikuntapaikkoihin.”
”Loistavat laitteet, toivottavasti saadaan pysyväksi.”
”Sopivasti sain tehtyä treenin, kun lapsi oli tiistaikisojen lämmittelytreenissä.”
”Tämä olisi hyvä lisä Somerolle ihan nuorille kuin vanhemmillekin!”
”Käyttäjiä ulkokuntosalille varmasti löytyisi.”
Omnigym-laitteet Somerolla
Laitteiden kiihtyvyysantureista saatu tieto
– Käyntejä yhteensä 1148, käyttötunteja 250
– Suosituin laite: soutulaite istuen (käytetty 49 tuntia), toiseksi penkkipunnerrus (käytetty 48 tuntia)
– Suosituin viikonpäivä maanantai
– Arkisin on käyty eniten klo 17–18 välillä, viikonloppuisin klo 14–15