14 prosentilla täysi-ikäisistä suomalaisista on ollut suuria tai kohtalaisia vaikeuksia suoriutua laskujen ja muiden kulujen maksamisesta viimeisen 12 kuukauden aikana. Yleisin syy maksuvaikeuksiin on ollut nousseet elinkustannukset. Joka neljäs myöntää käyttävänsä liikaa rahaa suhteessa tuloihinsa ja joka kymmenes ottaneensa liikaa lyhytaikaisia lainoja.

Bluestep Bankin teettämässä tutkimuksessa selvisi, että joka kolmannella on ollut maksuvaikeuksia vuoden aikana. Seitsemän kymmenestä sanoo nousseiden elinkustannusten olevan vaikeuksien taustalla. Joka kolmas maksuvaikeuksien johtuvan yllättävästä kuluerästä, kuten rikkoutuneesta autosta tai kodinkoneesta. Muita vaikuttajia ovat pienentynyt sosiaalituki, kallistuneet sairauskulut, työttömyys, lainojen korot ja eläkkeen riittämättömyys.

Tiukka talous saa toimimaan säästeliäämmin. Kolme neljästä valitsee edullisempia vaihtoehtoja, useampi kuin joka toinen on jättänyt ostamatta tarpeellisia asioita, kuten vaatteita ja joka neljäs ostaa tavaroita käytettynä. Joka toinen on joutunut vähentämään harrastuksia ja sosiaalista elämää.

80 prosenttia suomalaisista on yrittänyt vähentää kuluja ja joka kolmas yrittää säästää pienen summan joka kuukausi yllättäviin menoihin. Se kertoo vastuusta ja kyvystä reagoida muuttuneeseen taloustilanteeseen. Usea on laatinut tiukan budjetin tai maksusuunnitelman. Se kertoo tavoitteista korjata omaa tilannetta tai maksukäyttäytymistä.