Hovimäen leirintäalueella on hellepäivänä rauhallista. Liljan perhe on lomailemassa toistamiseen asuntovaunulla Somerolla.
– Tulimme juuri tunti takaperin. Olemme kotoisin Liedosta. Tämän loman olemme vetäneet tätä kotteroa perässä kodin lähiseuduilla. Emme tällä kertaa taida lähteä Somerolla muualle, viime vuonna kävimme Hiidenlinnalla. Siskot ja vanhemmat ovat täällä lähellä mökkeilemässä ja tulevat pian käymään, siinä riittää ohjelmaa, sanovat kolme poikansa kanssa liikenteessä olevat Jani ja Taru Lilja .

Keskiviikkona Mäntsälästä saapuneet Toni , Niilo ja Nina Lilja ovat ensi kertaa Somerolla.
– Meillä on ensimmäinen vuosi vaunuilua menossa ja mukavaahan tämä on sekä kohtuullisen edullista. Olemme käyneet Somerolla keskustassa pyörimässä ja kaupoissa, Jussin baarissa lounaalla. Somero vaikuttaa vilkkaalta pieneltä kaupungilta, Toni Lilja sanoo.

Vilppulasta Teijon kansallispuiston kautta Someron Hovimäkeen ajellut Tanja Pummila on ehtinyt olla perillä vasta muutaman tunnin.

– Olemme kierrelleet luontokohteita. Tästä suuntaamme ehkäpä Liesjärvelle. Kävimme keskustassa kaupassa, mutta tällä reissulla emme varmaankaan käy missään nähtävyyksissä. Tykkäämme uida ja suppailla.