Piikityksen kohteena

Minulla on sellainen muistikuva, että aina kun terveyssisar Hilja Kautto saapui Oinasjärven koululle, niin minä sain piikin käsivarteeni tai pyllyyni. Eikä niistä rokotuksista mitään apua ollut ainakaan rokkotautien suhteen. Sairastin tuhkarokon, vihurirokon, vesirokon, nokkosrokon ja luultavasti tulirokon. Eniten pelkäsin isorokkoa, sillä meidän kulmakunnalla oli nainen, jonka kerrottiin sairastaneen isorokon ja hänellä oli kumista tehty nenä. Pelko oli turhaa, sillä viimeinen isorokkotapaus Suomessa diagnosoitiin vuonna 1941.

Sama piikitys jatkui sotaväessä. Jonossa mentiin yläruumis paljaana ja piikkejä tuli molempiin käsivarsiin. Onneksi säästyin jalkahikirokotukselta, joka annetaan alokkaille paksulla neulalla isovarpaan kynnen alle.

Kansakoulun ja sotaväen jälkeen rokotustahti hiljeni, mitä nyt joku jäykkäkouristusrokotus annettiin kerran kymmenessä vuodessa.

Vuonna 1984 Suomeen levisi polioepidemia ja sen torjumiseksi käytettiin palasokeria. En muista oliko se Sirkkua vai Pulmua, mutta sokeripalaan oli imeytetty Sabinin elävää, heikennettyjä poliovirusta. Rokote oli niin tehokas, että kevään 1985 jälkeen Suomessa ei ole todettu yhtään poliotartuntaa.

Rokottaminen tauteja vastaan sai alkunsa 1700-luvun lopulla, kun englantilainen lääkäri Edvard Jenner kehitti rokotteen isorokkoa vastaan. Suomessa ensimmäiset rokotukset tehtiin 1800-luvun alussa ja Somerolla Israel Rautell lähetti vuonna 1811 pitäjänkokoukselle luettelon rokottamistaan lapsista. Monissa pitäjissä rokottajan tehtäviä hoitivat lukkarit; Somerolla Aatami Nikander ja Somerniemellä Simo Ramstadius. Rokotuksen merkitystä kuvasi se, että 1950-luvulle asti papinkirjaan eli virkatodistukseen tehtiin merkintä ”rippikoulun käynyt ja rokotettu”.

Aina 1890-luvulle asti käytettiin ihmisperäistä rokkoainetta ja rokottamisesta käytettiin nimitystä rokon istuttaminen. Sitä se käytännössä olikin, sillä käsivartta naarmutettiin ja rikkoutuneeseen kohtaan hierottiin rokkoainetta, jota saatiin jo toipuneen isorokkopotilaan rakkuloista. Myöhemmin rokotteena käytettiin lehmärokon paiseista peräisin olevaa vasikkarokotetta ja sen avulla voitiin suojautua tautia vastaan ilman, että oli vaarassa sairastua isorokkoon, kuten vanhalla menetelmällä saattoi käydä.

Lukkarien lisäksi rokottajan tointa hoitivat myös monet luku- ja kirjoitustaitoiset henkilöt, kunnes vuoden 1888 alussa tuli asetus, jonka mukaan rokottaminen oli jätettävä kätilöiden tehtäväksi. Somero ja Somerniemi muodostivat yhteisen rokotuspiirin ja rokottajaksi valittiin Someron kätilö, rouva Eeva Stina Finni.

Aasialainen influenssa koetteli suomalaisia ja somerolaisia vuonna 1957. Rokotteen hitaan saannin vuoksi suuri osa suomalaisista ehti sairastua tautiin ennen rokotuksen laajaa käyttöä, kuten tapahtui myös vuoden 1968 hongkongilaisen influenssan aikaan. Sikainfluenssa-pandemiaan kuoli vuosina 2009–2010 Suomessa 57 henkilöä ja se aiheutti vakavia tauteja erityisesti nuorille ja keski-ikäisille. Joka viides somerolainen sai rokotteen ja tautitapauksia löytyi alle kymmenen. Yllätyksenä tuli, että rokotus lisäsi nuorten riskiä sairastua narkolepsiaan.
Koronarokotukset alkoivat vuoden 2020 lopulla riskiryhmistä ja vanhuksista. Myöhemmin niitä jatkettiin nuorempiin ikäluokkiin ja lapsiin.

Omakanta-palvelun tietojen mukaan olen saanut kahdeksan koronarokotusta sekä kaksitoista influenssarokotusta. Lintuinfluenssa- tai punkkirokotetta en ole ottanut, mutta vyöruusu-rokotteen otin hinnasta huolimatta. Ja piikitys jatkuu tänä syksynä. Koronan tehosterokotusta suositellaan yli 75 vuotta täyttäneille ja influenssarokotusta yli 65-vuotiaille.
Kaiken kaikkiaan arvelen saaneeni vuosikymmenien aikana 40–50 rokotuspiikkiä. Onko niistä ollut mitään hyötyä, on arvailujen varassa, koska on mahdoton tietää mitä kaikkea olisin sairastanut ilman rokotuksia. Mutta ei niistä mitään haittaakaan ole ollut omasta mielestäni. Joku voi olla eri mieltä.

Manu Kärki