Ässä JM XLhoukuttilähes kaksisataa kuljettajaa

0
Pappaluokkaa päättyneellä kaudella hallinneen Pasi Piekkalan taival katkesi Ässä-kisassa välierälähdön kuperkeikkaan. Kuva Simo Päivärinta.

Teksti Juha Laakso

Moottorirata Somuran kilpailukauden päätös, Someron Urheiluautoilijoiden järjestämä perinteikäs jokamiesluokan Ässä JM -kilpailu, houkutteli kuuden luokan lähtöihin lähes kaksisataa kuljettajaa.
Ässä JM kantoi tänä vuonna järjestysnumeroa XL, eli kyseessä oli jo neljäskymmenes somerolaisseuran järjestämä Ässä-tapahtuma. Tuloslistoilla Someron UA:n edustajat jäivät tällä kertaa useimmissa luokissa harmillisen kauas kärkikahinoista.
Päivän ainoan palkintopallisijoituksen järjestävälle seuralle ajoi pappaluokassa toiseksi sijoittunut Matti Raittinen. Hyvän somerolaismenestyksen täydensi konkarikuskien A-finaalissa nelossijan napannut Jari-Matti Salo.
Kauden kaikki kolme aikaisempaa Somuran pappaluokan kisaa voittaneen SomUA:n Pasi Piekkalan haaveet täydellisestä neljän kotikisan voittosuorasta kariutuivat välierälähdön kuperkeikkaan. Sen jäljiltä mies ei enää pystynyt jatkamaan finaalipaikan tavoittelua sijoituskarsinnassa, vaan lopputuloksiin Piekkalalle kirjattiin yhdeksäs sija.
Muissa luokissa A-finaalipaikat jäivät SomUA:n kuskeilta vähiin. Yhden sellaisen nappasi kuitenkin Jere Piekkala, joka ylsi tuuppareiden päätöslähdössä viidenneksi. Etuveto-/kardaaniluokassa Aki Koivu oli somerolaisseuran kärkinimenä seitsemäs ja naisten luokassa Elina Jansson päätyi sijaluvulle kymmenen.

Saku Vasenius saavutti monen vuoden jahtaamisen jälkeen Somurakupin voiton.Kuva Kari Eerikäinen.

Saku Vaseniuksesta uusi Somurakupin valtias

Suurimman huomion sai totutusti osakseen yleinen luokka, jossa oli mukana Somuran tämän kauden ennätysmäärä, 74 kuljettajaa. A-finaalin voittoon ajoi Lounais-Hämeen UA:n Tero Hakanen, jonka takana Nummi-Pusulan THU-Teamin kaksikko Saku Vasenius – Joni Wiman kamppaili tämänvuotisen Somurakuppi-kilpailun voitosta.
Voittotaistelu ratkesi jo lähtösuoralla, kun letkan hännille jäänyt Wiman joutui keskeyttämään kilpailunsa ja Vasenius sinetöi finaalistartin kolmossijallaan Kuppimestarin tittelin nimiinsä. Wiman sijoittui kokonaispisteissä toiseksi ja B-finaalin nelossijan myötä yhdeksänneksi sijoittunut Someron Jere Piekkala piti loppuun asti kiinni pistetaulukon kolmannesta sijastaan. Yhden pykälän hänen alapuolelleen sijoittui SomUA:n Jussi Tuomela.
Piekkala voitti Somurakupin vuosina 2018 ja 2019 ja on viisi mestaruutta voittaneen seurakaverinsa Miikka Tammisen jälkeen toiseksi menestynein Somurakuppi-kuljettaja.
Saku Vaseniukselta löytyi jo aiempien kausien meriittilistaltaan kaksi kakkos- ja yksi kolmossija. Nyt hänestä tuli kymmenettä kertaa käydyn Somurakupin viides mestari SomUA:n kaksikon sekä isoveljensä Simo Vaseniuksen (2013) ja viime vuonna ykköstilaa juhlineen Mynämäen UA:n Joel Isakssonin jälkeen.
Ennen THU-Teamia Somurakupin kokonaispisteissä kaksoisvoiton olivat saavuttaneet Someron UA:n Tamminen ja Piekkala (2017) sekä Tamminen ja Sami Karhunen (2016).

Tuloksia jokamiesluokan Ässä JM XL-kilpailusta Somuralla:

Yleinen luokka: 1) Tero Hakanen L-HUA, 2) Tomi Hongisto KokeUA, 3) Saku Vasenius THU-Team, 4) Jeri Kaitonen LappajUA, 5) Miska Lännistö Mietoisten MK, 6) Joni Wiman THU-Team… 9) Jere Piekkala SomUA, 10) Aleksi Raittinen SomUA. (74 osanottajaa).
Naiset: 1) Emilia Hongisto KokeUA, 2) Nea Kaukola RauUA, 3) Hanna Rekola V-SUA… 10) Elina Jansson SomUA. (20 osanottajaa).
Nuoret: 1) Atro Kärkinen JoeUA, 2) Jami Räikkönen AnkUA, 3) Konsta Ranttila L-HUA. (19 osanottajaa).
Etuveto-/kardaaniluokka: 1) Jonne Virtanen ÄetUA, 2) Teemu Lähde ÄetUA, 3) Saku Kalenius UUA… 7) Aki Koivu SomUA… 10) Mikko Anttila SomUA. (35 osanottajaa).
Pappaluokka: 1) Mika Kaitonen KySUA, 2) Matti Raittinen SomUA, 3) Janne Pilpola V-SUA, 4) Jari-Matti Salo SomUA… 9) Pasi Piekkala SomUA. (18 osanottajaa).
Tuuppariluokka: 1) Miska Lännistö Mietoisten MK, 2) Jeri Kaitonen LappajUA, 3) Tero Hakanen L-HUA… 5) Jere Piekkala SomUA. (31 osanottajaa).
Somurakuppi 2025 (yleisen luokan pistekilpailu): 1) Saku Vasenius THU-Team 72, 2) Joni Wiman THU-Team 62, 3) Jere Piekkala SomUA 37, 4) Jussi Tuomela SomUA 25, 5) Jeri Kaitonen LappajUA 24, 6) Tero Hakanen L-HUA 22, 7) Marko Räty RiiUA 22, 8) Tomi Hongisto KokeUA 19, 9) Miikka Tamminen SomUA 18, 10) Tero Tuomola KonnMK/UA… 19) Aleksi Raittinen SomUA 10… 30) Mikko Anttila SomUA ja Lauri Laine SomUA 2. (Osakilpailupisteitä 41 kuljettajalle).
Somurakupin voittajat: 2013 Simo Vasenius THU-Team, 2015 Miikka Tamminen SomUA, 2016 Tamminen, 2017 Tamminen, 2018 Jere Piekkala SomUA, 2019 Piekkala, 2022 Tamminen, 2023 Tamminen, 2024 Joel Isaksson MynUA ja 2025 Saku Vasenius THU-Team.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän