Pohjoismaiden johtava huonekaluihin, muotoiluun ja sisustukseen keskittyvä Habitare pidetään viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa.
Valtavasta tarjonnasta löytää myös ripauksia somerolaisjuurista.
Kaija Aarikan vuonna 1973 suunnittelema Pässi on päivitetty. Aarikan osastolta löytyy tämän vuoden keräilyharvinaisuudet eli punaisen värin ylleen saaneet Pohjanpässi ja Pikkupässi, josta on myös tammesta valmistetuin palloin koristeltu versio.

Aarikka esittelee lisäksi muun muassa viisi uutta tonttua ja viime vuonna Leikki ei lopu -suunnittelukilpailun kodin sarjan voittajan, Habitaressa palkittu Dango-seinävalaisimen. Nuorten suunnittelijoiden Yi-Chiao Tienin ja You-Chia Chenin seinävalaisin on työstetty vuoden aikana myyntiin.

Lisäksi Habitaressa on esillä muun muassa Somerolta kotoisin olevan Johanna Gullichsenin mallistoa, josta löytyy kudottuja kankaita, kodin sisustustuotteita ja asusteita.