Onko koti paikka, jonka ovi narahtaa aina samalla tavalla, vai onko se vain osoite paperissa? Minä olen oppinut ajattelemaan, että se on paikka missä kulloinkin olen, on lähes aina paras paikka. Kun tavarat on ympärillä, kahvi tuoksuu ja jokin nurkka muistuttaa minua omasta arjesta, olen kotona. Koti sanana herättää paljon tunteita ja muistoja. Yleensä muistot ovat hyviä ja kertomisen arvoisia.
Tätini sanoi kerran: ”Koti on siellä, missä on ihmisen tavarat” Silloin en ehkä täysin ymmärtänyt, mutta vuosien ja muuttojen myötä lause on muuttunut todeksi. Kodin tunne ei synny pelkistä seinistä tai maisemasta ikkunan takana. Se syntyy siitä, että siellä on minun elämäni levällään, kirjat pinossa, villasukat sohvan nurkassa ja astiat tiskipöydällä.
On myös kohtalo, minne synnyt. Lähtöpaikka antaa kielen, maisemat ja ensimmäiset muistot. Ne kulkevat mukana, vaikka elämä heittäisi kauas. Jotkut palaavat syntymäseudulleen aina uudestaan, toiset rakentavat kotinsa sinne, minne elämä heidät kuljettaa.
Minulle koti ei ole kiinteä piste kartalla. Se on paikka, johon elämä asettuu, olipa se sitten kerrostaloyksiö, maalaistalo tai väliaikainen huone jossakin vieraassa kaupungissa. Kun tavarat löytävät paikkansa, sydän löytää omansa. Ehkä koti ei lopulta olekaan pelkkä rakennus, vaan tunne, että juuri nyt olen siellä, missä minun kuuluukin olla.
Synnyin ja vietin lapsuuteni Espoossa. Se oli maailma, jossa kaikki oli tuttua. Tiet, talot ja ihmiset. Silloin olin varma, etten ikinä muuttaisi minnekään. Miksi olisin? Siellä oli kaikki, mitä tarvitsin. Elämä kuitenkin teki sen, minkä elämä usein tekee: kuljetti eteenpäin. Muuttojen myötä opin, että koti voi löytyä yllättävistäkin paikoista. Olen huomannut, että se paikka, missä kulloinkin asun, on melkein aina paras paikka.
Ensikosketukseni Someroon tuli mökin kautta. Silloin tulin tänne rentoutumaan, kuuntelemaan hiljaisuutta ja katsomaan maalaismaisemaa. Mietin usein, kuka täällä voi asua? Vähitellen paikkakunta alkoi tuntumaan hyvältä. Vuosien päästä muutin tänne miesystäväni kanssa, mutta emme samaan rakennukseen. Meillä oli omat tilamme ja ajoittain yhteinen arki.
Somerolla on kaikki mitä tarvitsen: toimiva arki, rauha, palvelut lähellä ja yhteisö, jossa ihmiset tervehtivät kadulla. Täällä elämä asettui kuin itsestään. Olen saanut ystäviä, tuttuja ja liikunnallisia harrastuksia. Välillä yritin asua muualla, mutta kaipasin koko ajan Somerolle. Varsinkin uimahallia, lenkkipolkuja ja kavereitani. Ehkä koti on lopulta se hetki, kun avaat oven, astut sisään ja huokaiset. Tunnet, että voit olla juuri sellainen kuin olet ja tiedät, että tänne sinä kuulut.
Mirja Haankallio
Somero
Minä valitsen itseni.
En enää kanna sanoja, joista putoaa kylmää.
En jää odottamaan valoa ihmiseltä, joka sammutti lamppuni.
Minä olen hyvä, ei siksi että joku sanoo niin,
vaan siksi, että tiedän sen nyt.
Minä olen arvo, en jäännös.
Olen sydän, en roskakori.
Tuli, joka oppi palamaan ilman toisen tulta.
En huuda enään perään sen joka ei jäänyt.
Käännän kasvoni kohti sitä, mikä ravitsee,
enkä enää niele pahoja sanoja joissa ei ole rakkautta.
Minä valitsen itseni.
Tänään ja huomenna.
Mirja P.