Someron lukion markkinointi alkaa systemaattisesti ensi vuoden alusta

0
Antti Laitisen teos Kiiruun koulukeskuksen aulan portaikossa johdattaa opiskelijat Someron lukion tiloihin talon yläkertaan.

Kiiruun koululla keskusteltiin lukion markkinoinnin ja vetovoimaisuuden kehittämisestä. Mukana oli opiskelijoita, opettajia, huoltajia sekä kaupungin ja elinkeinoelämän toimijoita.

– Tämä keskustelu on osa isompaa strategiatyötä. Haluamme löytää sellaiset kärkiviestit, viestintäkanavat ja toimenpiteet, joiden avulla lukio erottuu edukseen, totesi sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm avauspuheenvuorossaan.

Someron lukion vahvuuksina nähtiin yhteisöllisyys, opettajien henkilökohtainen sitoutuminen, pienet ryhmät ja mahdollisuus yksilöllisiin opiskelupolkuihin.

Erottumismielessä osallistujat pohtivat hyvinvointiin, joustavuuteen ja opiskelijan omaan ääneen nojaavaa linjaa ilman, että lukio muuttuisi erikoislukioksi.

Kehityskohteiksi tunnistettiin muun muassa viestinnän lisääminen ja resurssin vahvistaminen, sekä opiskelijoiden osallistaminen viestintätyöhön.

– Olisi mahtava saada nuoria mukaan sisällöntuotantoon ja vaikka kertomaan itse omin sanoin, kuinka hienoa lukiossa opiskelu on, totesi lukion rehtori Merja Klemola, joka oli vaikuttunut opiskelijoidensa aktiivisesta osallistumisesta keskustelussa.

Opiskelijat jakoivat omia kokemuksiaan ja kiittelivät lukion henkilökuntaa muun muassa saamastaan tuesta ja Suomen parhaasta kouluruoasta.

Sivistysjohtaja kertoo, että seuraavaksi kerätyn aineiston ja nykytila-analyysin pohjalta laaditaan lukion markkinointistrategia ja toimintasuunnitelma. Siinä määritellään tärkeimmät viestit, keskeiset viestintäkanavat sekä tarvittavat resurssit ja budjetit.

Tavoitteena on käynnistää Someron lukion systemaattinen markkinointi vuoden 2026 alusta alkaen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän