Monenlaisia ehdotuksia

0
Muutto nykyiseen Ukrainalaisten olohuoneeseen oli viime syksynä.

Murteet ovat ihan kivoja, mutta se että yritykset mainoksissaan ja somessa käyttävät Someron murretta, ei minusta ole hyvä asia. Ajatteleeko kukaan muu niin? Muualta muuttaneet ja turistit jäävät tavallaan ulkopuolisiksi. Minuun ainakin toimii päinvastoin kuin on tarkoitettu. Ei ole sympaattista eikä hauskaa. Ja aukeaa vain ”oikeille ja alkuperäisille somerolaisille”. Jos haluatte, että kaikki tuntevat olonsa kotoisaksi Somerolla, käyttäkää yleiskieltä.

Maikki

Hyvät somerolaiset! Äänestäkää nyt ihmeessä Kurvista. Pienellä paikkakunnalla kannattaa ehdottomasti keskittää yhdelle ehdokkaalle. Jos hänet sitten valitaan, siitä me kaikki hyödymme. Nähtiin jo Mauri Salon aikana.

Äänestäjä

Luin jutun, että ukrainalaisten kokoontumispaikka ollaan viemässä toisiin tarkoituksiin. Ehdottaisin, että Someron seurakunta, joka edustaa tässä maailmassa kristillisiä hyveitä: sydämellistä armahtavaisuutta, ystävällisyyttä, nöyryyttä, lempeyttä ja kärsivällisyyttä, ojentaisi auttavan kätensä ja tarjoaisi vanhaa seurakuntataloa ukrainalaisten käyttöön. Mielestäni kyseisessä rakennuksessa ei ole juuri mitään toimintaa, joten olisi vain hyvä, jos rakennus olisi hyödyksi ukrainalaisille sotapakolaisille. Luulisi, että jokin yhteisö tai rahasto voisi tukea seurakuntaa tässä hyvässä työssä, jos asiasta aiheutuisi ylisuuria kustannuspaineita seurakunnalle.

Huolestunut seurakuntalainen