Miten pääsisi muiden pariin?

0

Paljon puhutaan iäkkäiden ihmisten hyvinvoinnista. Somerolla on paljon annettavaa iäkkäille, jotka pääsevät itsenäisesti kulkemaan, mutta entä ne joilla ei ole kulkuvälineitä ja omat jalat eivät kanna pitkiä matkoja.
Oma äitini, jolla jalat ovat huonossa kunnossa, ei pysty kävelemään pitkiä matkoja, kilometrikin on liikaa. Hän asuu kilometrin päästä kirjastosta, kaupasta ja harrastusmahdollisuuksista, kuten Somero-opistosta tai uimahallista. Kirkkoonkaan ei pääse.
Pienen eläkkeen saajalla ei ole varaa tilata taksia montaa kertaa viikossa, jotta pääsisi näihin paikkoihin. Nyt vielä suht´ hyvässä kunnossa oleva vanhus istuu viikot ja viikonloput kotona yksikseen ja toivoisi elämältä enemmän.
Ehkä pitäisi ajatella myös näitä heikommassa asemassa olevia vanhuksia, jotka haluaisivat mennä joulun avajaisiin, kirjastoon, Somero-opistoon kurssille, uimahalliin tai kahville. Onko mitään palveluja heille?
Äidilläni ei ole perhettä Somerolla ja on vasta muuttanut paikkakunnalle eli tuttujakaan ei ole. Eikä pysty tutustumaankaan, kun ei pääse harrastuksiin.
Tässä on pienen kaupungin ongelma, kun ei ole minkäänlaista joukkoliikennettä.

Sari Ursin