Väsyttääkö vai nukuttaako?

0

Iltapäivä on hyvässä vauhdissa, väsyttää. TV:stä tulee mieliohjelmaa, istun katsomassa sitä. Käännyn kyljelleni, voihan sitä katsoa näinkin. Silmät painuvat huomaamattani kiinni ja ohjelman katsominen keskeytyy.
Tulee ilta ja nukkuma-aika. Menen sänkyyn ajallani. Mikähän siinä oikein on, ettei uni tule. Pitääkö ottaa oikein melatoniinia. Sekään ei pure, tai alkaa vasta kunnolla vaikuttaa parin tunnin päästä. Jään lukemaan kirjaa ja odottamaan unen tuloa. Kello on jo 24, harmittaa. Kello 2.30 alkaa vähän tuntua uniselta, jospa se nyt onnistuu.
Aamulla huomaan sen onnistuneen. Herään normaaliin aikaan kello 6.30. Jäipä se unen aika vähiin. Ovatkohan aivot saaneet riittävästi palautumisaikaa, tuleeko Alzheimerin riski? Jään sänkyyn makaamaan, mitään ei tapahdu, uni ei jatku. Sudokun täyttö ei oikein suju, jotenkin tokkurainen olo, ei uninen mutta ei hyvä. Aivot eivät kai saaneet tarvittavaa lepoaikaa.
Seuraava päivä. Taas iltapäivällä sohva vetää puoleensa. Ei, en anna nyt periksi. Juon ensin iltapäiväkahvit ja sitten ulkovaatteet päälle sekä reilun tunnin lenkille. Kävelen omaa vauhtiani, eihän se niin kova enää ole, mutta ulkona oloa kuitenkin. Nykykunnolla väsyn vähemmälläkin. Olo on pirteä, mutta fyysisesti väsynyt lenkin jälkeen.
Illalla kello 23 jo tuntuu uni olevan lähellä. Menen nukkumaan. Paria wc-käyntiä lukuun ottamatta nukun yhtäjaksoisesti kello 7.30 asti.
Sudokun täyttö onnistuu hetkessä ja olo on suorastaan terävä. Niin pirteä, että tänään sujuu pidempi ulkoilu ja Somero-opiston järjestämät opinnot erinomaisesti.
On se vaan ihanaa, kun elimistö toimii itselle sopivalla kuormituksella hyvin.
Pitääpä muistaa tämä joka päivä. Saa nähdä, onko minussa sen verran ryhtiä, että oikeasti toimin niin kuin pitäisi.

Nukkumatti