Hetkessä eläminen, ei se aina ole niin helppoa. Perheen sairaudet ja surut saattavat painaa, kenties rahahuolet tai ystävien kunto, kaverien kuolemat. Useimmille niistä ei kuitenkaan voi mitään, on tapahtunut, mitä on tapahtunut.
Kaikki elämä on oikeastaan tässä ja nyt, jotain toivottavasti edessäkin, mutta takana vain muistoja. Tapahtumia, joista on toivottavasti opittu jotain.
Kun oikein huolellisesti kuuntelee toisia ihmisiä, pääsee omista asioistaan irti. Se keventää oloa.
Jos oikein paljon keskittyy itseensä, ympyrät voivat aina vain tulla pienemmiksi ja pienemmiksi. Elämä voi tulla turhan raskaaksi.
Oikeastaan se näyttää menevän niin, että tuli vastaan sitten, mitä tahansa, siihen on paras tarttua kiinni ja hoitaa asia ensi tilassa kuntoon. Sitten sekin on taas pois päiväjärjestyksestä, pois kuormittamasta ajatuksia. Tekemättömät työt painavat usein enemmän kuin niiden tekeminen.
Suremattomat surutkin on rasite. On varsin vaikea huomata kaikkea sitä hyvää ja pieniä iloja, mitkä ovat helposti tavoitettavissa, jos ajatukset ovat jossain ihan muualla.
Kuinka lämpimältä tuntuukaan ystävän halaus ja kohtaaminen, kun se tapahtuu ilman taka- tai sivuajatuksia, olla ihmisenä ihmiselle. Elämänkokemus tässäkin auttaa, kehitymme koko ajan. Se on iloista kehitystä.
Toisille on helppo huudella tylsää carpe diem -lausahdusta. Tärkeämpää onkin itse olla hyväksyvä muita kohdatessaan erilaisista ajatustavoista, asemasta ja puoluekannoista riippumatta.
Elänkö hetkessä?