Loma. Ai ai. Aina niin kiva. Ja nyt voikin aloittaa jälleen sen kahtiajakamisen, että onko loma kotinurkissa se ykkösjuttu, vai se että lennät toiselle puolen palloa. Tähän toteaisin, että kummatkin omalla tavallaan on kyllä ihan ”jeppis”-juttuja!
Tämä keltatukka kuuluu siihen joukkoon, joka kotona lomaillessa kohnaa joka ikisen nurkan huushollistaan, inventoi lasten tulevat ja menneet ulkoiluvarusteet, ja jos ja kun aikaa vuorokauteen jostakin ammennetaan lisää, otetaan kauniiseen käteen vielä harava ja ropsotellaan mennen tullen pitkin pihaa.
Jossakin välissä nautitaan ”lomasta” ja otetaan sen kunniaksi kuppi kahvia. Eihän se missään muotoa ole oikea tie, mutta itsellä se on sisäänrakennettu valuvika. En kuitenkaan voi väittää, etteikö olisi erittäin rentouttava olo, kun kulkee pitkin kohnattua huushollia sekä availee laatikoita ja kaappeja ihastellen kättensä töitä. Samalla miettii, että kunpa naapuritkin tämän näkisivät. Voisi ne ajatella, että nyt viimeistään on keltakutri menettänyt lanttunsa hallinnan. Mutta tiedän, että en ole ainoa joka tätä harrastaa.
Kun taas pakataan kimpsut ja kampsut ja liikahdetaan hieman omien nurkkien ulkopuolelle, niin jo alkaa kummasti fiilis venymään ja vanumaan. Olen myös ajatellut, että teen jopa tiskirätilleni palveluksen, kun annan ”hänellekin” pienen lepohetken ainaisesta hinkkaamisesta.
Nyt päästiin herkulliseen aiheeseen eli pakkaamiseen. Kyllä. Aika savotta. Siinä mielessä, kun lomalla pysyttelee vain kotona, jää tämä hulabaloo kokonaan välistä.
Toki siinäkin on eronsa, lomaileeko koko rykmentillä vai onko huolehdittavana vain omat tavarat.
Kun ensimmäisen kerran lähdimme lasten kanssa kahden viikon reissulle, keskimmäinen nappisilmämme oli 9 kuukautta. Ruoka kulki joltain osin minun matkassani, mutta pakko oli pakata myös vähän Pilttiä mukaan. Siis matkalaukullinen. Kyllä, koko laukullinen. Eikä kannata siellä yhtään naureskella, sillä kaikki meni!
Seuraavaan Thaimaan lomaan lähdettiin 2019. Tälle lomalle olin unohtanut pakata yhden oleellisen asian. Vuosia myöhemmin olen ymmärtänyt, kuinka oleellinen se unohtunut asia olikaan. Nimittäin rauhallinen mieli ja asenne, että etenkin lasten kanssa matkustaessa voi todella sattua mitä tahansa.
Tällä reissulla keskimmäinen nappisilmä oli melkein kolmevuotias. Hän sairastui loman keskivaiheilla enterorokkoon, ja jotta ei oltaisi päästy liian vähillä sydämentykytyksillä, niin rokko alkoi hurjalla kuumepiikillä, jossa poika makasi käsivarsillani jo hyvinkin velttona. Ravintolan ruoat jäivät niille sijoilleen, kun juoksujalkaa lähdettiin kiidättämään lasta lääkäriin. Rokko eteni ja seuraavina päivinä saatiin seuraksi myös siihen kuuluvat rakkulat.
Loman loppuessa poika onneksi oli elämänsä kunnossa ja viimeiset päivät päästiin nauttimaan lomatouhuista. Poika kuitenkin näytti vielä melko hurjalta rakkuloiden jäljiltä.
Seuraavaa sydämentykytystä tarjoiltiin Phuketin lentokentän lähtöselvitystiskillä. Virkailija ilmoitti pojan nähdessään, että meillä ei ole asiaa lennolle, ennen kuin lääkintätiimi on tehnyt tarkistuksensa. Viimeinen lomalento Phuketista Helsinkiin lähti kahden tunnin kuluttua. Kello kävi, ja aikataulu näytti siltä, että lennolle emme ehdi, jos ei kohta ala tapahtua.
Matkanjärjestäjämme loisti poissaolollaan ja ainoa valttikorttimme siinä vaiheessa oli toisen matkanjärjestäjän opas. Nykäisy hihasta ja tämä kullanarvoinen daami alkoi selvittää asiaa. Viimeisillä hetkillä saatiin lentolupa. Juoksujalkaa turva- ja passintarkastuksiin. Huh!
Kunnes…
Lentokentän kuulutuksissa kuulen mainittavan oman ja lapseni nimen, jossa meitä pyydetään välittömästi siirtymään lähtöportille. Siellä vastassa oli virkailijaa, jos jonkinnäköistä, ja alkoi melkoinen kuhina, kun meidät eristettiin toisaalle. Siellä ilmoitettiin, että lentolupaa ei sittenkään ole. Siinä sitä meinasi hymy hyytyä, kun seistä nökötät kansainvälisellä alueella. Virallisesti maasta poistuneena, täysin tietämättä, että mitenköhän tässä nyt kuuluisi edetä, kun lennollekaan ei ole mitään asiaa.
Loppujen lopuksi taudin kulku, pojan tämänhetkinen kunto, ja lentoturvallisuuteen liittyvät asiat saatiin selvitettyä ja vihdoin kotimatka alkoi.
Reissun jälkeen oli paikallaan muutama välivuosi matkustamisesta.
Nyt kun ampaisimme kolmen lapsen kanssa matkaan, aina niin ihanaan Thaimaahan, muistin pakata myös tämän oleellisen asian. Mitä tahansa voi sattua, varautuminen kaikkeen ei ole pahasta ja mikäli jotakin yllättävää tapahtuu, niin rauhassa vaan. Kaikki järjestyy tavalla taikka toisella. Siitäkin huolimatta, että perheen lääkevarasto oli tällä reissulla sitä luokkaa, että Khao Lakiin olisi helposti voinut perustaa Someron Apteekin haarakonttorin. Ja silti tarvittiin myös paikallisia rohtoja reissupöpöjen hoitoon.
Lopputulemana tähän jälleen voi tietenkin todeta, että kukin tyylillään. Pääasia on loma, missä ja miten tahansa, niin se tekee tehtävänsä.
Thaimaa kohteli meitä hyvin, teki tehtävänsä. Kaipuu rantojen äärelle taitaa olla juurtunut melko syvälle. Se, jos joku, on aina niin selvä asia.
Heidi Mäkinen
yrittäjä