Kaupunki on varannut kuluvalle vuodelle yksityisteiden avustuksiin 220 900 euroa, josta kunnossapitoavustuksiin on edellisten vuosien tapaan osoitettu 190 000 euroa ja perusparannusavustuksiin 30 000 euroa.
Maaliskuun loppuun mennessä saapui 179 hakemusta. 175 tiekuntaa saa avustusta, sillä neljän hakemuspotti jäi alle 100 euron. Ympäristölautakunta on asettanut satasen maksettavan avustuksen vähimmäismääräksi.
Avustukset vaihtelevat 100 eurosta runsaaseen 6 500 euroon. Suurimman summan, 6 531,89 euroa saa Vesanoja-Salkola-Pahnalammi yksityistie Somerniemellä. Toiseksi suurin summa, 5 404,08 euroa menee Siikjärventien tiekunnalle ja kolmanneksi suurin Hämeenojan yksityistielle, 3 928,53 euroa.
Avustusta saa tien kilometrimäärän mukaan.
– Joukossa on hyvin lyhyitä tieosuuksia ja myös pitkiä, ja siltä väliltä. Kilometrimäärältään pisimmät tiet ovat kymmeniä kilometrejä ja saavat suurimmat avustukset, kertoo kaupungin rakennustarkastaja Juha Kopra.