
Kuljetusrobotit herättivät silmin nähden kiinnostusta saapuessaan Someron keskustan liikenteen sekaan.
Päät kääntyivät autoissa ja jalankulkijat pysähtyivät kyselemään tietoja Suur-Seudun Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Juha Roosilta, joka kulki ensimmäistä kuljetusta tekevän robotin mukana.
S-Market Somero otti käyttöön viisi robottia, jotka kuskasivat heti ensimmäisenä päivänä useita ruokakasseja palvelua käyttäneille asiakkaille.
Ensimmäinen kysymys, joka Roosilta vappuaattona kysyttiin oli, että voiko robotin tilata tuomaan kotiin alkoholia. Ryhmäpäällikkö valisti, että sen kieltää Suomen alkoholilaki, sillä vastaanottaja pitäisi aina tunnistaa ja tarkistaa ikä ja se ettei tämä ole päihtynyt.
Muita juomia robotti toki tuo. Se on myös lämpöeristetty, joten esimerkiksi maidot tai pakasteet pysyvät matkan ajan kylminä.

SSO aloitti ruuan robokuljetukset viime vuoden joulukuussa Lohjalla Sale Hiidensalmella. Nyt kuljetustarjonta laajeni S-Market Someron lisäksi Saloon, Karkkilaan sekä Lohjalle.
Somerolla ensimmäinen ruokatoimitusta kuljettamaan lähtenyt robotti käänsi selvästi niin jalankulkijoiden kuin autoilijoidenkin katseet keskustassa edetessään.
– Kyllä nämä herättivät heti tosi paljon mielenkiintoa ja ihmetystä, kun ne tuohon pihalle tuotiin. Kyselijöitä on riittänyt, naurahtaa S-Market Someron myymäläpäällikkö Anniina Lehtilä.
Tällä hetkellä käytössä on viisi kuljetusrobottia. Lopullinen määrä riippuu kysynnästä.
Robottikuljetus tilataan ilmaisen S-kaupat-mobiilisovelluksen kautta. Kaupan henkilökunta pakkaa nettikaupassa tehdyt ostokset ja lastaa ne robotin kyytiin.
– Kannattaa ensin valita robottikuljetus ja mennä sitten nettikauppaan ostoksille, koska silloin robottipalvelu ilmoittaa, jos kuljetustila alkaa täyttyä, Lehtilä neuvoo.
Robotin kyytiin mahtuu pari ruokakassillista ostoksia.
Ostokset tehnyt voi seurata liikkeelle lähtenyttä kuljetusta sovelluksen avulla reaaliaikaisesti.
– Asiakas saa myös ilmoituksen puhelimeensa tilauksen saavuttua perille ja voi avata robotin kannen sovelluksen avulla, neuvoo ryhmäpäällikkö Juha Roos SSO:sta.
Paitsi itselle, robotin voi tilata viemään ostoksia myös kaverille. Kun on tehnyt ja maksanut ostokset, antaa vain robotille kaverin osoitteen ja lähettää kaverilleen kannen avauslinkin.
Robottien toimintasäde on noin kolme kilometriä toimipaikasta, ja tilaukset tulevat noin tunnin sisällä asiakkaan luo.
Robotti käyttää tekoälyä sopivan kuljetusreitin suunnitteluun ja oppii liikkuessaan tietoa ympäristöstään.
– Lisäksi se jakaa oppimansa asiat toisille roboteille, kertoo Roos.
– Esimerkiksi talvella saattaa yksi roboteista lähteä pikku kierrokselle katsomaan kelitilannetta, ja jakaa tietonsa sitten muille.
– Robotti on varustettu 12:a kameralla sekä ultraäänisensoreilla ja antureilla, kertoo Roos.
Kuljetusrobotin reitti kulkee jalankulkijoille tarkoitettuja väyliä pitkin. Se ei siis liiku maanteiden reunoilla.
Robotti tunnistaa esteet, ihmiset ja ajoneuvot ja osaa toimia sen mukaan liikenteessä. Se väistää ihmisiä ja ajoneuvoja.
– Sille ei tarvitse antaa tietä, jos se odottaa suojatien reunassa tienylitysvuoroaan, neuvoo Roos.
Robotit ajavat 99 prosenttia ajasta itsenäisesti, mutta ihmiset tarkkailevat niiden toimintaa ja voivat ottaa hallinnan itselleen koska tahansa.
Myös robotit voivat soittaa apua, jos vaikka keli aiheuttaa etenemiselle ylivoimaisia esteitä.
Pääsääntöisesti robot pärjäävät mainiosti myös lumessa, mutta joskus voivat toki tarvita ulkopuolisten apua.
– Ja siitä on kokemusta, että ihmiset mielellään myös auttavatkin niitä, ovathan ne aika sympaattisia kavereita, Roos naurahtaa.
Fakta: kuljetusrobotit
-toimivat sähköllä
-käyttävät reittien suunnitteluun tekoälyä ja GPS-paikannusta
-kulkevat enimmäkseen jalkakäytäviä pitkin ja ylittävät ketterästi myös katuja ja reunakivetyksiä
-on suunniteltu toimittamaan ruokaa, elintarvikkeita ja paketteja
-noin 35 kiloa painava robotti voi kuljettaa yhdeksän kiloa ostoksia
-ovat jos matkustaneet yli 13 miljoonaa kilometriä ja suorittaneet yli 6 miljoonaa autonomista toimitusta eri puolilla maailmaa
-ylittävät liikenteessä päivittäin noin 150 000 tietä, mikä tarkoittaa yli kolme tien ylitystä joka sekunti
-valmista ja Starship, joka on maailman johtava autonomisten kuljetusrobottien kehittäjä ja valmistaja
-Starshipin perustajat ovat Janus Friis (Skypen toinen perustaja) ja Ahti Heinla (Skypen pääarkkitehti)