Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Someron Voima Futsal päättää kolmannentoista liigakautensa sarjan pronssiotteluun Vieska Futsalia vastaan. Ottelu pelataan ja himmeimmät mitalit jaetaan lauantaina Ylivieskassa.
Runkosarjassa Vieska sijoittui neljänneksi ja SoVo kuudenneksi. Joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa Vieska oli parempi maalein 8–3 (Somerolla) ja 3–0 (Ylivieskassa).
Puolivälierävaiheessa Vieska suisti tieltään jyväskyläläisen Liikunnan Riemun otteluvoitoin 2–0 ja yhtä kaltoin SoVo kohteli tuossa vaiheessa Valkeakosken Mad Maxia. SoVo jäi välieräsarjassaan Akaa Futsalia vastaan ilman voittoja. Vieska puolestaan onnistui kertaalleen kukistamaan FC Kemin.
Aiemmilla kausilla Sievi FS:n ja Sievi Futsalin nimikkeillä liigassa esiintynyt ylivieskalaisjoukkue saavutti kolme peräkkäistä Suomen mestaruutta keväästä 2015 lähtien. Ennen mestaruusputkeaan Sievi nappasi yhden liigapronssin.
Neljännen kerran pronssipelissä
SoVo on selviytynyt pudotuspeleihin jokaisella liigakaudellaan keväästä 2013 lähtien. Kolme kertaa, vuosina 2016, 2017 ja 2019 se on edennyt välieriin asti ja niiden kautta pronssiotteluun.
Mitalit jäivät somerolaisseuralle muistoksi kausista 2015–2016 ja 2018–2019, kun se kukisti kauden päättäneessä sijoitusottelussa Espoon Golden Futsal Teamin. Tähän mennessä ainoassa tappiollisessa pronssipelissään SoVo taipui keväällä 2017 akaalaiselle Leijona Futsalille.
SoVo ja Vieska (edeltäjineen) ovat kohdanneet Futsal-Liigan pudotuspelisarjoissa neljä kertaa. Pohjalaiset ovat voittaneet näistä sarjoista kolme ja SoVo yhden. Neljästätoista pudotuspelikohtaamisesta SoVolla on tilillään viisi voittoa.
SoVolla neljä aiempaa mitalistia
Vajaa viikko sitten, viimeisen välierätappion jälkeen, SoVon manageri Jarkko Ihalainen uskoi sovolaisten motivaation olevan päätöspelissä korkealla.
– Meillä on vielä mahdollisuus voittaa tältä kaudelta jotakin. Uskon, että nälkää riittää, sillä SM-mitaleita ei ole meidän porukassamme ennestään kovinkaan monella.
Tarkkaan ottaen SoVon riveissä on tällä kaudella esiintynyt neljä sellaista pelaajaa, jotka olivat mukana myös kevään 2019 pronssijoukkueessa: Mergim Bushi, Valdrin Seferi, Niko Rikkilä ja Arber Istrefi.