Voiman naisilla tiukka pelirupeama

0
Irene Lehtinen (30) raatoi isot peliminuutit SoVon takalinjoilla. Tässä hänen kamppailuparinaan on turkulaisvastustajan Suvi Tuomaala.

Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen

Someron Voimalla oli peliohjelmassaan kaksi naisten Nelosen jalkapallo-ottelua kolmessa päivässä. Lauantain kotiottelussa vastustajana oli Turun Weikkojen kakkosjoukkue ja maanantai-iltana somerolaisjoukkue teki vierailun FC Rauman kotikentälle.
Kauden toisessa Nelosen Länsi-Suomen alueen A-lohkon kotiottelussaan SoVo joutui taipumaan turkulaisvierailleen maalein 1–3 (0–1).
Kahdessa aiemmassa pelissään SoVo oli kokenut takaiskun heti alkuminuuteilla. Weikot-kakkosta vastaan kotijoukkue luovi onnistuneesti kriittisten alkuhetkien ohi ja sai avausjakson puolivälissä luotua pari kohtuullista paikkaa maalitilin avaamiseen.

SoVo tasoihin Rajalan maalilla

Ensimmäiset maalituuletukset nähtiin kuitenkin vierasjoukkueelta vajaat kymmenen minuuttia ennen taukoa. SoVon maalivahti Tytti Nyrönen torjui komeasti turkulaisten vaarallisen vapaapotkun, mutta jatkotilanteessa kotijoukkueen puolustus hieman uinahti ja Veera Kokkala pääsi tinttaamaan vieraat johtoon.
SoVo oli tehnyt kauden ensimmäiset maalinsa vieraskentällä, mutta kotiotteluissa ensimmäistä maalionnistumista piti odotella runsaan puolentoista pelin verran. Toisen jakson alussa Eerika Haalijoki täräytti komean laukauksen turkulaismaalin yläputkeen, josta pallo palautui pelattavaksi maalin eteen. Mira Rajala kärkkyi tilanteen hienosti loppuun asti ja ohjasi pelivälineen vastustajan maaliin.
Seuraavan kymmenminuuttisen aikana somerolaisjoukkueen puolustus harhaili pariin otteeseen kohtalokkaasti ja Weikot sai hyviltä laukaisupaikoilta kasvatettua maalisaldoaan kahdella osumalla.
Pelin loppupuolella turkulaisille avautui hyvä paikka johtonsa lisäämiseen, mutta yritys jäi tuloksettomaksi. Samoin kävi kotijoukkueelle, kun Tiia Harhala pääsi yrittämään kavennusta maalin edustalta, mutta laukaus sujahti niukasti vastustajan maalin ylitse.

Niukka tappio Raumalta

Kymmenen SoVon kokoonpanossa lauantaina esiintynyttä pelaajaa lähti urakoimaan toista peliä heti perään, kun edessä oli maanantai-illan vieraskamppailu FC Raumaa vastaan.
Kolmannen kerran alkukauden aikana SoVo kärsi takaiskumaalin ensimmäisellä kymmenminuuttisella. Kauden ensimmäisiä sarjapisteitään havitelleet raumalaiset livahtivat avausjakson puolivälissä kahden maalin johtoon ja pitivät etumatkansa loppuvihellykseen asti.
SoVon toisen puoliajan kiri tuotti monta maalintekopaikkaa, mutta kuitenkin vain yhden onnistumisen. Siitä vastasi heti toisen jakson alussa Noora Kähkönen. Lopputulokseksi jäi siis FC Rauman 2–1 (2–0) kotivoitto.
SoVo on voittanut neljästä pelaamastaan ottelusta yhden ja kärsinyt kolme tappiota. Kolmella pisteellä (ja maalierolla 6–10) somerolaisjoukkue on kahdentoista joukkueen muodostamassa Nelosen A-lohkossa sijalla kymmenen.
Seuraavaksi SoVon naiset pelaavat taas kotoisella tekonurmellaan, jonne saapuu ensi viikon torstaina vieraaksi uusi tuttavuus Satakunnan suunnalta, Euran Pallo. Myös EuPalla on kauden ensimmäisiltä kierroksilta koossa kolme sarjapistettä.

SoVo – TuWe/2 1–3 (0–1)

37. min. 0–1 Veera Kokkala, 50. min. 1–1 Mira Rajala, 54. min. 1–2 Vilma Ojamäki, 58. min. 1–3 Ojamäki.

SoVon kokoonpano: Tytti Nyrönen (mv), Tiina Kinnunen, Jenna Rautava, Hilda Andersson, Irene Lehtinen, Maria Frankberg, Tiia Harhala, Siiri Julkunen, Mira Rajala, Eerika Haalijoki, Amanda Perho – Ella Paija, Viivi Taimela ja Oona Kainulainen.

FC Rauma – SoVo 2–1 (2–0)

7. min. 1–0 Nea Saarinen, 22. min. 2–0 Pihla Pakaslahti, 47. min. 2–1 Noora Kähkönen.

SoVon kokoonpano: Tytti Nyrönen (mv), Tiina Kinnunen, Hilda Andersson, Maria Frankberg, Eerika Haalijoki, Mira Rajala, Ella Paija, Siiri Julkunen, Tiia Harhala, Sanni Hiisilä, Irene Lehtinen, Elli Riihimäki ja Noora Kähkönen.

Nelosen A-lohkon sarjatilanne:

TPS/3 3 3 0 0 10- 3 9
___________________________
TuWe/2 4 2 2 0 12- 9 8
TuPy 3 2 1 0 16-11 7
FC HaPo 3 2 1 0 5- 1 7
UPK 2 1 1 0 6- 2 4
KSF 3 1 1 1 5- 2 4
EuPa 3 1 0 2 9-12 3
FC Rauma 3 1 0 2 6- 9 3
KaaPo/2 3 1 0 2 9- 7 3
SoVo 4 1 0 3 6-10 3
TuTo/2 2 0 0 2 1- 8 0
RaiFu/2 3 0 0 3 1-12 0

Lohkovoittaja nousee Kolmoseen.

Voiman P12-juniorit kovatasoisessa Kakkosessa

Someron Voima on P12-ikäluokan jalkapallosarjoissa mukana kahdella joukkueella. Ylemmällä tasolla, Länsi-Suomen alueen Kakkosessa, vastustajat ovat poikkeuksetta kovaa luokkaa ja sarjapisteiden napsiminen ei tule olemaan helppoa.
Kauden ensimmäisessä Kakkosen kotiottelussaan SoVon P12-joukkue kohtasi A1-lohkoa johtavan Paraisten IF:n. Pelin alku oli somerolaisittain tyrmäävä, kun taitava vierasjoukkue latoi kuusi osumaa kahdessakymmenessä minuutissa.
Ilman kotijoukkueen maalin suulla näyttäviä torjuntoja esittäneen Onni Nevalaisen onnistumisia alkupelin lukemat olisivat todennäköisesti olleet paraislaisille vieläkin murskaavammat.
Sovolaiset eivät kuitenkaan takaiskuista lannistuneet, vaan nousivat vähitellen pois altavastaajan asemasta. Vihreäpaidat alkoivat saada omaa peliä uomiinsa ja ottivat onnistumista rohkaistuneina ajoittain jopa hallintaa kenttätapahtumista.
Noin 25 minuutin pelin jälkeen SoVon yritteliäisyys tuotti palkinnon, kun Tiitus Torkkola päätti hyvin rakennetun hyökkäyksen kauden ensimmäiseen somerolaismaaliin tässä sarjassa.
Ottelun keskivaiheilla SoVo oli noin neljänkymmenen minuutin jaksolla vastustajaansa parempi maalein 1–0. Lopussa PIF iski kuitenkin vielä kaksi osumaa, joten ottelun lopputuloksena oli paraislaisten 8–1 (6–1) voitto.

Toinen joukkue avasi Loimaalla

Samassa P12-ikäluokassa SoVo aloitti Nelosen sarjakauden vierasottelulla Loimaan Palloseuraa vastaan. Toisen jakson alkupuolelle asti peli eteni somerolaiskomennossa, mutta loppuvaiheissa LoPS nousi 6-4 (1-3) voittoon.
SoVon maalintekijät olivat Hermanni Pettersson, Veikka Pelto-Lampola ja kahdesti viimeistellyt Akseli Laine.

SoVon kokoonpano Kakkosen kotiottelussa: Onni Nevalainen (mv), Eeka Nieminen, Tiitus Torkkola, Viljami Lehtonen, Peetu Lindström, Eero Tapio, Kasper Ojala, Akseli Laine, Vili Nokka ja Elias Tuomela.