
Teksti ja kuva Armas Töykkälä
Jyrki Ali-Yrkön Hirsjärven ja Kivisojan kylien historiaa käsittelevä suurteos Lounaisen taivaan alla sai ylistävän vastaanoton julkaisutilaisuudessa kirjaston parvigalleriassa. 388-sivuisen kirjan tutkimus- ja kirjoitustyö on ollut valtava urakka, johon osallistui suuri joukko kylien asukkaita.
Ali-Yrkkö itse painotti muistitiedon tallentamisen tärkeyttä.
Ensimmäinen vaihe tutkimustyössä on kerätä suullinen historia, vasta sen jälkeen voi uppoutua arkistojen maailmaan.
– Eniten on kiire haastatteluilla, koska paljon muistitietoa katoaa. Haluaisin tällä teoksella herättää ihmisissä innostuksen alkaa tallentaa muistitietoa ja kirjoittamaan ylös valokuvissa olevat paikat sekä niissä esiintyvien ihmisten nimet. Muuten tieto häviää pian, eikä sitä saa takaisin.
Jyrki Ali-Yrkkö ei ole koskaan asunut sukunsa kotiseudulla, mutta sukunimensä hän kertoo olleen sisäänpääsypassi paikallisten koteihin. Somerolla hänen ei myöskään ole ikinä tarvinnut tavata erikoista sukunimeään. Se on painettu talonnimenä karttoihin ja iskostunut ihmisten mieliin.
Ajatuksen kirjan kirjoittamisesta Jyrki Ali-Yrkkö sai kolmisen vuotta sitten katsoessaan Somerniemen musiikkiteatterin näytelmää Täällä Pohjantähden alla. Historialliset kohtaukset herättivät muistot sukututkimuksesta, jonka hän teki jo 20 vuotta sitten.
Ali-Yrkkö on kauppatieteiden tohtori ja julkaissut kymmeniä alan tutkimuksia. Arkistolöytöjen hän kertoo innostaneen kirjoitustyöhön monta kertaa matkan varrella. Valokuvien seepianruskea väriskaala sai hänet kokeilemaan ja kehittämään historiankirjoitukseen sopivaa kerrontatyyliä.
– Ensimmäisistä teksteistä vaimo sanoi, että ”hyvää suomea, mutta tämähän on kuin gradua lukisi”. En halunnut kirjasta unilukemista, joten yritin muuttaa kirjoitustyyliä, mutta se ei ollut helppoa hommaa. Toivoin saavani aikaan kaunista kieltä ja vähän laittaa patinaa siihen mukaan.
Apuna tiedonkeruussa oli kahdeksanjäseninen ydinryhmä paikallistuntijoita: Kimmo Hovila, Markus Virtanen, Matti Torkkomäki, Sirkku Kurkikangas, Pekka Salminen, Voitto Ollonqvist, Antero Hovila ja Raimo Ali-Yrkkö.
Kirjoittajan itsensä uupumaton jalkatyö perimätiedon kerääjänä sai kiitosta kotiseutuneuvos Voitto Ollonqvistiltä, joka antoi Jyrki Ali-Yrkölle lisänimen Hirsjärven Lönruuti.
Kirjaa on saatavissa kirjoittajalta ja Someron Säästöpankista.