”Omenan kuoressa on reikä. / Jos siihen painaa korvansa kiinni / ja kuuntelee tarkasti, / voi veden ja tuulen äänistä erottaa / astioiden helinää. / Toukka tiskaa.”
Risto Rasa on tunnettu ja suosittu runoilija sekä eläkkeellä kirjastonhoitajan toimesta. Taiteilijaeläkkeen hän sai 2019. Hän ja Someron kirjaston johtajana toiminut vaimonsa Elina ovat asuneet Somerolla vuodesta 1989.
Risto Rasa teki läpimurtonsa runoilijana 1971 17-vuotiaana Metsän seinä on vain vihreä ovi -teoksella.
– Ajattelin kokeilla Parnassoa (kirjallisuuslehti) runojeni kanssa. Toimitussihteerinä oli silloin Jarkko Laine, ja hän antoi niistä positiivista palautetta. Lähetin hänelle lisää runoja, ja niistä poimittiin otos julkaistavaksi. Sitten Otavan Hannu Mäkelä otti yhteyttä ja kysyi, kiinnostaisiko kokoelman julkaiseminen. Silloinen kulttuuriguru Tuomas Anhava kommentoi käsikirjoitusta – oli opettavaista.
Alkuvaiheessa Risto Rasan kirjasuosikkeja ja sytykkeen antajia olivat Jarno Pennasen Rivit, Ralf Parlandin Hamlet sanoi sen kauniimmin, Juhani Tikkasen Sininen delfiini ja Kalevi Lappalaisen Lakana. Kansainvälisestä kirjallisuudesta läheisiä olivat 1700-luvun haikulyyrikko Kobayashi Issa Veikko Polameren ja Kiinan klassinen runous Pertti Niemisen suomennoksina. Niissä viehättivät luontoaiheet ja kuvallisuus, sillä maalausharrastus kulki kirjoittamisen rinnalla nuoren runoilijan elämässä.
– Esiteininä olin lintubongari, ja luonto kiinnosti hurjasti. Niissä merkeissä tärkeitä teoksia olivat Hans Lidmanin Helmipöllön metsä, Eero Murtomäen ja Heikki Seppälän Suo elää ja Allan Paulinin Piilopoluilla. Vieläkin tarkkailen lintuja; jopa pizzerian terassilla varpusten käytöksen seuraaminen on erittäin mielenkiintoista. Varsinaista ornitologista harrastuneisuutta minulla ei kuitenkaan ole ollut, vaikka liikuin luontoporukassa, jossa yksi kaveri osallistui uhanalaisten merikotkien haaskaruokintaan vetämällä meren jäälle niille sapuskaa. Minunkin kirjoittamiseeni liittyi luonnonsuojelullista toimintaa.
– Olen varttunut Vaasassa, ja Merenkurkku on sielunmaisemaani. Muutin Vaasaan kolmivuotiaana Lemiltä, Lappeenrannan kupeesta, josta Rasojen suku on kotoisin, vaikka olenkin syntynyt Helsingissä. Voidaan puhua topofiliasta, joka tarkoittaa eräänlaista ympäristön elämyksellistä tulkintaa: jokin tietty maisema puhuu ihmiselle. Yleensä se on lapsuuden maisema. Merenkurkussa viehätti avara rannikkomaisema, matalat merenlahdet ja runsaat kivikot, Risto Rasa luonnehtii.
Lapsena Risto Rasa vietti kesiä Mäntyharjulla Etelä-Savossa. Sekin maisema tuli läheiseksi. Vaimonsa Elinan kautta hän tutustui pientilan elämään Ylöjärven Takamaassa, Elinan kotikylällä. Tuo miljöö on antanut virikkeitä varsinkin Kahteen seppään ja Rantatiellä -teoksiin, jossa on Takamaa- niminen osasto.
– Mänty on lempipuuni. ”Mänty on hyvin kaunis”, kirjoitti Paavo Haavikko. Olenkin toimittanut Hidas tanssi -valikoiman mäntyrunoudesta 2012.
Runouden asema ja nykysuosikit
– Vaikka runous on aina ollut marginaalissa, sillä on jatkuvasti ystäviä. 1970-luvulla poliittisuus teki runoudesta yksisilmäistä, mutta nykyään se on monipuolisempaa. Myös julkistamiskanavat ovat uudistuneet: on netti- ja lavarunoutta, laululyriikkaa räppeineen kaikkineen. Koko kirjo on avara, luonnehtii Rasa.
Hän on nykyään vaikuttunut Konstantinos Kavafisin Barbaarit tulevat -teoksesta Tuomas Anhavan suomennoksena, Tomas Tranströmerin Kootuista teoksista ja Eugéne Guillevicin Riiteistä. Suomalaisista naislyyrikoista läheisimpiä ovat Eila Kivikk´aho ja Tiina Kaila. Risto Rasan nykylukemisto painottuu silti proosaan ja tietokirjallisuuteen. Kerstin Ekmanin Suden jälki ihastutti. W.G. Sebald ja Thomas Bernhard ovat viime vuosien suuria löytöjä.
Kirjastomuistoja ja musiikki
– Ennen Somerolle tuloani toimin muutaman vuoden free lance -kirjoittajana. Aloin kaivata kuitenkin ihmisten pariin, joten hakeuduin takaisin kirjastoon. Viihdyin hyvin kirjastonhoitajana. Kontaktit asiakkaiden kanssa olivat tärkeitä ja hienoja. Nautin keskusteluista heidän kanssaan.
– Kokoelmatyö oli minulle läheistä: sai seurata, miten kirjat kulkevat, mitä siirtää varastoon ja mitä täydentää. Kirjojen esille laittaminen oli kivaa, samoin pienten esittelyjen tekeminen. Verkkokirjastossa tehtiin kirjavinkkausta vapaa-ajalla. Minulla oli myös kirjavinkkaava pakinapalsta Rasahduksia Somero-lehdessä 2008–2017, kertoo Risto Rasa.
Rasa kirjoittaa edelleenkin jonkin verran runoja ja fragmentteja, ei kuitenkaan julkaisutarkoituksessa vaan omaksi iloksi. Arja Lyly on säveltänyt ja laulanut Risto Rasan runoja omakustanne-CD:lle Elämä kuin tervapääskyn pesä (2013), ja tuolla levyllä levyllä Risto lausuu runojaan. Hänen mielimusiikkiaan on etnojazz. Kitaristi Bill Frisell sekä Esbjörn Svensson Trio miellyttävät.
Rasat ovat marraskuun alussa järjestettävän Tampere Jazz Happeningin vakiokävijöitä.
Henkilö
Risto Olavi Rasa
s. 29.4. 1954 Helsingissä, varttunut Vaasassa
kirjastotutkinto Tampereen yliopistosta 1978
toiminut kirjastonhoitajana Varkaudessa, Kuopiossa, Hämeenlinnassa, näkövammaisten kirjastossa Helsingissä sekä Somerolla 1989–2018
Runoteokset: Metsän seinä on vain vihreä ovi 1971, Kulkurivarpunen 1973, Hiljaa, nyt se laulaa 1974, Kaksi seppää 1976, Rantatiellä 1980, Taivasalla 1987, Laulu ennen muuttomatkaa: runot 1971–1980, Tuhat purjetta 1992 (Kootut runot ja sikermä uusia runoja), Hidas tanssi. Mäntyrunoja (toimitustyö) 2012
runoja Heikki Willamon teoksessa Viimeiset vieraat: elämää autiotaloissa 2010
käännökset: kirjan muodossa ruotsiksi, puolaksi ja ukrainaksi; näytteitä tuotannosta lehdissä ja antologioissa mm. englanniksi, ranskaksi, saksaksi, italiaksi, unkariksi, venäjäksi, liettuaksi ja tanskaksi
palkinnot: Suuren Suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinto 1978, Einari Vuorelan seuran Korpirastas-reliefi 1989, WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto 1993, Eino Leinon palkinto 1996
