Teksti ja kuvat Armas Töykkälä
Sattumalta televisiota katsellessaan Raimo Paajasen huomio kiinnittyi erikoiseen soittimeen. Pienessä kylässä Biskajanlahden rantamaisemissa harpuntekijä oli tehnyt gallialaisen mallin mukaisen kelttiharpun, joka oli kuin Asterix–sarjakuvasta tutun Trubadurixin soitin.
Kelttiharppu on vanhaa perua, antiikin ajoilta. Nimensä se on saanut kelteiltä, jotka Galliaa roomalaisvallan aikoihin asuttivat. Paajanen ryhtyi heti jäljentämään soitinta, vaikka edes mittoja saati valmistusohjeita ei ollut hänellä käytössä.
– Ihan mielenkiinnosta kelasin ohjelmaa moneen kertaan. Arvioin millainen harppu olisi kooltaan. Näissä voi olla erilaisia muotoja, mutta periaate on tämä.
Harpun runkopuut ovat mahonkia ja kannet tammipäällysteistä vaneria. Rungon osat on ensin koneistettu ja sitten käsin veistetty. Paajasen harppu on moderni tulkinta vanhasta mallista. Sen nylon-kielet on lainattu kitarasta ja viritysskaalan on suunnitellut nykymuusikko ja tenniskaveri.
– Pelattiin nelinpeliä Liikasen Ekin kanssa ja kysyin, että virittäisikö hän harpun. Eki sanoi: ”no juu, tuo tänne vaan”.
Tennistä Raimo Paajanen pelaa parhaimmillaan kolme kertaa viikossa.
Ensi joulukuussa hän täyttää 85 vuotta. Antreassa syntynyt, kaksi evakkomatkaa tehnyt kädentaitaja päätyi Lahden kotiteollisuusopettajaopiston ja Rauman seminaarin kautta Somerolle vuonna 1966 kansalaiskoulun opettajaksi.
Entiset oppilaat muistavat vielä puolen vuosisadan takaa opettajansa ja tulevat usein juttelemaan. Teknisen käsityön tunneilla valmistettuja höyrykoneita on monella tallessa. Paajanen tietää oppilaistaan tulleen muun muassa luonnontieteilijöitä ja konekorjaajia.
Kun Raimo Paajanen asettelee koneet oikeaan asentoon ja sorvi kerran käynnistyy, samaa esinettä syntyy useita kappaleita. Ennen harppuinnostustaan Paajanen valmisti jouhikoita, joista yksi on päässyt opetuskäyttöön Kiiruun kouluun.
– Esittelin tätä Katriina Helmelle ja hän sanoi: ”tuollaisen minä haluan”. Oppilaat ovat olleet kovin kiinnostuneita siitä, kun on kansanmusiikkitunteja.
Tällä hetkellä Paajasella on työn alla viulu. Sen on haastava soitin, sillä sen kansi täytyy vuolla käsin tasan neljä milliä paksuksi ja kuperaksi. Sivujen viilut taivutellaan monimutkaisiin muotoihin. Somerolaisen viulunrakentamisen historia kiinnostaa häntä kovin.
– Onhan näitä Somerolla tehty, se on selvää. Ainakin kaksi henkilöä on tiedossa, yksi Keltiäisissä 1910-luvulla, toinen myöhemmin Talvisillalla, Paajanen kertoo ja aikoo ottaa tarkemmin selvää keitä viuluntekijät ovat olleet.
Puun lisäksi Raimo Paajasta kiinnostaa keramiikka. Kansalaisopiston kurssilla on valmistunut jäljennöksiä keskiaikaisesta juhlahaarikasta Ruskon kousasta. Hän kannustaa muitakin mukaan harrastamaan.
– Keramiikassa ja kokeilevassa kuvataiteessa kaivattaisiin lisää miehiä kursseille. Somero-opisto on hieno laitos, se antaa ihmisille virikkeitä.
