- Vuosia sitten televisiossa pyörinyt Heikoin lenkki -niminen ”visailuleikki” ei jättänyt minua kylmäksi, vaan pisti ajattelemaan. Ohjelma oli laadittu ulkomaisen formaatin mukaisesti. Kuinkas muuten. Kisaan osallistui kahdeksan henkilöä, joista jokaisen kierroksen jälkeen pudotettiin yksi pois. Voittaja sai sääntöjen mukaan kertyneen rahasumman.
Ohjelmaa juonsi alkuaikoina itsevarma ja omasta älyllisestä ylivertaisuudestaan vakuuttuneen oloinen naishenkilö, tai ainakin sellaista perin uskottavasti näytellyt. Hänen ilmeinen pyrkimyksensä oli vuoron perään nöyryyttää, nolata ja alistaa visailuun osallistujia. Milloin iskettiin kursailematta kiinni visailijan ulkonäköön, henkisiin ominaisuuksiin tai johonkin muuhun pelkästään ärsyttävässä valossa esiin tuotuun seikkaan. Formaatti oli kaikin puolin niin rakennettu, että juontajan ylivertaisuus visailijoihin nähden oli taattu. Jäin miettimään sitä, minkä takia ja ketä tällainen palveli.
Tosiasiahan tietysti on, ettei ketään osallistujaa pakotettu mukaan ja että jokainen ”visailija” oli suurin piirtein tietoinen ohjelman luonteesta. Mahdollinen taloudellinen hyötykö etuvertailussa päihitti odotettavissa olevan julkisen nöyryytyksen yrityksen. Mene ja tiedä.
Itsekseni olen pohtinut sitä, että mahtoiko nauhoituksia edeltää leppoisa tiedotustilaisuus, jossa tarjottiin kahvia ja rusinapullaa ja juontaja jokaiselle hymyilevänä, ystävällisenä ja sympaattisena informoi ohjelmasta. Kaikilla lienee ollut siinä vaiheessa kivaa eikä kellään ollut huolen häivää.
Entä minkälainen olotila jäi kisailijalle ohjelmasta yritettyään jännityksestä jäykkänä, väkinäinen hymyntapainen ilme kasvoillaan, soperrella juontajan härskiin nälväisyyn jotain humoristiseksi tarkoittamaansa kommenttia. Varsinkin, kun itsekin sen oitis mielsi lähinnä säälittäväksi.
Mutta mikä katsojaa tällaisessa formaatissa viime kädessä kiinnosti? Oliko hän kiinnostunut vain siitä, kuka hänelle täysin tuntemattomista henkilöistä voittaa rahaa ja minkä verran? Vai saiko hän jonkinlaista tyydytystä siitä, mitä juontaja hienotunteisuuden tarkoituksellisesti roskakoriin heittäen laukoi?
Nauttiko katsoja siitä, että hänen näin ikään kuin juontajaa välikätenä käyttäen onnistui suoraan ja ilkeästi ilmaista juuri se, mitä itsekin todellisuudessa ajatteli? Täytymättä siis itse asettua näyttämölle. Voi täysin rinnoin hekottaa turvallisesti kotona ja todeta, että siitä sait. Tosiasia lienee sekin, että monesti se, mitä tunnemme tai mitä mielessämme pyörii on paljon ”jyrkempää” kuin se, mitä ilmaisemme ääneen tai paperille. Sitä kutsutaan hienotunteisuudeksi.
Lienee formaatin tarkoituksena ylipäätään ollut provosoida katsojaa suuntaan tai toiseen. Siinä tavoitteessaan se kyllä onnistui. Minua ohjelma ärsytti ja herätti suorastaan antipatioita juontajatyyppiä kohtaan.
Sittemmin ohjelma tauon jälkeen herätettiin henkiin ja juontajana toimi Riku Nieminen. Aiemman juontajan jokseenkin ilkeän, toisinaan jopa törkeän piikittelyn sijaan, Nieminen jopa hymyili ja heitti hyväntahtoista loukkaamatonta herjaa. Paljon tasaisemmalla mielellä voi katsoja seurata ohjelmaa ja muodostaa ihan itse mielipiteensä osallistujan tietotasosta, ulkoisesta olemuksesta ynnä muista piirteistään.
Pekka Alitalo
eläkkeellä oleva ylikonstaapeli