Lämpö veti väen jätskikioskeille

0
Erin Mainio ja Elisa Aaltonen herkuttelemassa.

Teksti ja kuva Elina Lisinen-Juntunen

Nelosluokkalaiset Erin Mainio ja Elisa Aaltonen herkuttelivat Pikku-pingviinin jäätelöpysäkillä.

– Lempijäätelöni on Oreo (vaniljajäätelö Oreo-keksipaloilla). Syön jätskiä aika usein, varmaan kolme tai neljä kertaa viikossa, kertoo Erin Mainio.

– Suklaanougat on lempparini. Jätskiä tulee syötyä viikoittain, puhelee Elisa Aaltonen.

Tytöt syövät tötteröjäätelöä yleensä yksipalloisena ilman lisukkeita eli strösseliä tai kastikkeita.

– Välillä tulee kokeiltua uutuusmakuja, kaupan jätskeistä Haribo (vaniljajäätelö mansikkakastikkeella ja hedelmänmakuisilla nallekarkeilla) on suosikkini, mainitsee Elisa.

Jäätelön hinnoissa on jonkin verran eroja Varsinais-Suomessa. Pehmistä saa esimerkkikaupungeissamme hintahaarukalla 4,00­–­4,90 euroa. Halvin ostopaikka oli esimerkkipäivänä viime torstaina Somero ja kallein Salo.

Pieni pallo jäätelöä irtosi halvimmillaan Uudestakaupungista alle 4 eurolla ja kalleimmillaan Somerolta ja Paimiosta 4,50 eurolla.

Ison pallon hintahaarukka oli 4,70 (Uusikaupunki) ja 6,50 (Paimio).

Esimerkkejä Varsinais-Suomesta

Jäätelön hinta

pehmis Salo 4,90 Turku 4,10 Somero 4,00 Paimio 4,50 Uusikaupunki 4,20 Loimaa –

pieni pallo Salo 4,00 Turku 4,30 Somero 4,50 Paimio 4,50 Uusikaupunki 3,90 Loimaa 4,00

iso pallo Salo 5,90 Turku 5,95 Somero 5,50 Paimio 6,50 Uusikaupunki 4,70 Loimaa 5,50

Lähde: TS-Yhtymän lehdet.