Tunne maasi ja maaperäsi

0

Arno Kasvi jakoi viljelyvinkkejä Rajala Ranchilla

Teksti ja kuvat Olli Salomäenpää
Onko oman kasvimaan hoitaminen sekä siitä saatavan sadon hyödyntäminen tämän ajan trendi? Tiedä häntä, mutta hyödyllinen taito se joka tapauksessa on. Kenellä riittää siihen intoa ja taitoa, onkin oma kysymyksensä.

Ruuan kasvattaminen ja tuotanto on ihmiskunnalle kohtalon kysymys, puhutaan sitten mistä mittakaavasta tahansa. Se on osa omavaraisuutta, joka on erityisesti kriisiaikoina erityisen tärkeää. Siksi olisi hyvä, että perustaidot olisivat meillä jokaisella hallussa. Kaupungistumisen myötä kosketus maahan ja ruuan tuotantoon kuitenkin helposti ohenee, jollei siihen kiinnitä omassa elämässä erityistä huomiota sekä hae myös oppia ja tietoa.

Rajala Ranchilla on tarjolla osana Yhteisöllinen puutarha -hanketta opastusta ja luentoja elokuun loppuun joka sunnuntai erinäisistä asiaan liittyvistä teemoista.

Peltokanankaali voittaa Arno Kasvin mielestä rucolan ylivoimaisesti maussa.

Luento- ja opastussarjan aloitti legendaarinen Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan eläkkeellä oleva ylipuutarhuri Arno Kasvi.

Hänen viestinsä kuulijoille oli se, että meidän koko elämämme perustuu siihen, että tunnemme maan, miten se toimii, miten se käyttäytyy.

Hän suree kovasti, että monet maatalouden koelaitokset ja näytepuutarhat on lopetettu.

– Tänä ilmastonmuutoksen aikana olisi ensiarvoisen tärkeää, että pystyisimme seuraamaan muutoksia ja reagoimaan siihen pyrkiessämme saamaan parhaita mahdollisia satoja myös tulevaisuudessa.

– Hyötykasvit kunniaan, oli toinen Arno Kasvin viesti kuulijoille.

Karhunlaukka, voitonlaukka, pillispuli ja peltokanankaali esimerkkeinä näistä monille tuntemattomista kasveista.

Kasvien tunteminen voi olla joskus myös elämän ja kuoleman kysymys. Ainakin Siperiaan karkotettujen virolaisten keskuudessa eloon jääminen oli varmempaa, jos lähipiirissä oli kasvitieteilijä.

Arno Kasvin polveilevan luennon lomassa saatiin myös hyödyllisiä vinkkejä kotipuutarhaan ja toimimiseen siellä.

Perunan kasvattajille Kasvi suositteli vahvasti ostosiemenperunoiden käyttämistä. Se auttaa taistelussa kasvitauteja vastaan.

– Kun kylvetään siemeniä, niin ensin kylvö, sitten kastelu ja lopuksi peitto. Näin kosteus säilyy paremmin siemenen ympärillä. Taimet istutaan maahan samaan syvyyteen kuin ne ovat kasvatuspurkissa. Ja taimia ei tampata istutuksen jälkeen.

– Jos täytyy kattaa, niin siihen oivallista materiaalia on tuore ruohosilppu tai olki, sen avulla kosteus ei haihdu taivaalle. Puuhake käy myös, mutta sen lisäksi kannattaa käyttää kalkkia.

– Jos haluaa ryhtyä kasvinsiemenistä kasvatushommiin, niin vielä on pari viikkoa armonaikaa, toteaa puutarhuri Aulikki Raita, joka opastaa asiasta kiinnostuneita Rajala Ranchilla kesäsunnuntaisin.

Taimien kanssa on hieman enemmän armonaikaa.

– Onhan asiassa oma työnsä ja vaivansa, mutta kyllä se sitten myös palkitsee, Aulikki Raita toteaa.

– Ja jos tuntee asiassa epävarmuutta, niin täältä saa apua, ihan vaikka kädestä pitäen, hän lupaa.