Moitin Uuden Musiikin Kilpailuun käytettyä television aikaa ja suuria rahoja. Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila vastasi minulle ystävällisesti hymyillen, etten kuulu ohjelman kohderyhmään. Myönsin, etten kuulu myöskään sosiaalista itsetutkistelua käsittelevien ohjelmien kohderyhmään. Vain uutiset on pakko aina katsoa ja niiden jääminen väliin tuntuu melkein fyysiseltä kivulta. Ne ovatkin Ylen katsotuimpia ohjelmia, silti moitin niitäkin kovin puutteellisiksi. Siihen päätoimittaja Jouko Jokinen vastasi sanomalla, etteivät rahat riitä enempään. Rahat voisi ottaa UMK:sta.
Merja Ylä-Anttila puolusti Yleä kansan sivistyslaitoksena, eräänlaisena kansalaisten jatkokoulutuksena. Kysyinkin, johtuuko sivistyksen heikkeneminen siitä, että Yle tekee vääriä ohjelmia.
Ylellä on ongelma. Yhä useammat nuoret (alle 35-vuotiaat) eivät enää katso sen ohjelmia lainkaan, eivät edes musiikki- ja luonto-ohjelmia, tai sitten katsovat niitä vain hyvin valikoidusti. Silti hekin maksavat kalliin Yle-veron saamatta rahoilleen täyttä vastinetta. Nuoret hankkivat yhä useammin tietonsa sosiaalisesta mediasta, eikä siitä tarvitse maksaa mitään. Monet vanhemmatkin katsojat ovat tyytymättömiä verojensa vastikkeena tarjolla oleviin ohjelmiin. Pitäisi saada parempaa halvemmalla.
Iloisimpia Yle-veron maksajia taitavat olla urheilun ystävät. Jääkiekon, olympialaisten sekä jalkapallon ja yleisurheilun MM-kisat ovat aina eniten katsoa keräävät ohjelmat. Urheilu vetää usein yli puolitoista miljoonaa katsojaa. Viime vuoden katsotuin ohjelma oli tietenkin jääkiekon miesten MM-finaali Suomi–Kanada. Se houkutteli 2,5 miljoonaa katsojaa ruudun äärelle. Vain Linnan Juhlat pääsevät lähellekään samoja lukuja.
Vaikka Euroviisuista kohistaan melkein kuin vuoden tärkeimmästä kilpailusta, nekin jäävät kauas urheiluohjelmien taakse.
Eikä Yle oikein onnistu viihdeohjelmien tuottajanakaan. Hieman yllättäen viime vuoden paras ”asia-ohjelma” oli Maajussille morsian. Sekin sai parhaimmillaan 1,5 miljoonaa katsojaa ruudun äärelle. Ja lähes yhtä yllättävä oli seuraavaksi eniten katsottu Huvila ja Huussi. Viime vuoden suosituimpiin kuuluvat myös Putous, Vain elämää sekä Kokkisota. Kaikki nuo olivat muiden kuin Ylen tuottamia.
Kukaan ei Ylen pakkoveroa rakasta, mutta lähes viisi miljoonaa suomalaista joutuu sen joka vuosi maksamaan. Mutta vaikkei koskaan katsoisi, verosta ei pääse eroon. Perheelle lasku on helposti useita satasia, enemmänkin, jos lapset ovat jo täysi-ikäisiä.
Verolla Yle kerää kaikkiaan yli puoli miljardia, 530 miljoonaa euroa. Sillä rahoitetaan yli 3 000 henkilön toimitustyö ja ohjelmien hankinnat. Mutta mistä me haluaisimme luopua? Useimmat varmasti vastaisivat Ylen omasta sinfoniaorkesterista.
Nyt Ylen korkeat kustannukset, jättimäinen toimittajakunta ja sadat erilaiset kehittäjät, päälliköt ja johtajat ovat joutuneet poliitikkojen hampaisiin. Joku sanoikin, että keskustelu Ylestä muistuttaa keskustelua sotesta. Maksaa liikaa, eivätkä kaikki saa haluamaansa palvelua. Moninkertaista ja monimutkaista hallintoa on helppo arvostella.
Eikä Ylen tarvitse kuunnella ketään, ei edes omaa hallitustaan. Poliitikot voivat päättää vain verosta, Yle itse säästöjen kohdentamisesta.
Silti Ylen riippumattomuutta epäillään ja kätkettyjä ideologioita etsitään, – yleensä turhaan. Asiaan kuuluu, että nurkan takana nuristaan Ylen poliittisista painotuksista.
Johannes Koroma