
Someron teatterikesä on pyörähtänyt käyntiin. Ensimmäinen ensi-ilta nähtiin viime perjantaina.
Harrastajateatteri Myötätuulen kesän näytelmä on Herra Arkoloki ja arvaamaton sähkö. Sen on käsikirjoittanut Olla-Riitta Mäkelä. Hän myös ohjaa näytelmän, joka kertoo siitä, kun erääseen Someron kylään saatiin vihdoin sähköt.
Näytelmä perustuu Mikko Paakkosen muistelmiin lapsuudestaan Koisthuhdan kylässä.
Esitykset ajoittuvat kesä-heinäkuulle.
Tällä viikolla Havuharjun tanssilavalla alkavat Iloiset iltamat. Ne järjestää Someron Tupanäyttämö.
Produktion ohjaava Merja Koivaara kertoo, että luvassa on sellaista ohjelmaa, mitä entisajan iltamissakin oli eli runonlausuntaa, yksinlaulua, soitantaa ja näytelmänpätkiä. Väliajalla on pelejä ja puhvetti. Lopuksi on vähintään puoli tuntia tanssia.
Musiikista vastaa Pekka Leppälä.
Iloisten iltamien ensi-ilta on keskiviikkona 12.6. Luvassa on yhteensä 10 iltamahetkeä, viimeinen 7.8.