
Varsinais-Suomen hyvinvointialue suunnittelee toiminnan lakkauttamisia tai muita muutoksia seitsemässä ikääntyneiden asumispalveluyksikössä. Ikääntyneiden palvelulautakunta käsittelee tällä viikolla 13.6. kokouksessaan näitä muutoksia.
Tulosaluejohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen esittää ikääntyneiden palvelulautakunnalle joidenkin yksiköiden toiminnan lakkauttamista tai muuttamista. Somerolla muutoksia kaavaillaan Lamminniemikodin Teeri-ryhmäkotiin ja vanhaan palvelutalo Tervaskantoon.
Ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö Teeri-ryhmäkotia esitetään suljettavaksi ja toimintaa siirrettäväksi viereiseen Katajakotiin jo 30.6. mennessä.
Vaikeasta henkilöstötilanteesta johtuen Teeri-ryhmäkodin kahdeksan asiakasta siirrettäisiin viipymättä Katajakodin vapaana oleville asiakaspaikoille, jotta asiakkaiden hoito voidaan turvata. Katajakodissa on ollut parempi henkilöstötilanne. Teeri-ryhmäkodin henkilöstöltä tiedustellaan halukkuutta siirtyä Katajakotiin töihin.
Palvelutalo Tervaskannossa ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikön toimintaa esitetään lakkautettavaksi kuluvan vuoden loppuun mennessä. Sekä asukkaiden että henkilöstön on tarkoitus siirtyä Tervaskannon läheisyyteen valmistuvaan uudiskohteeseen Satumaahan.
Uuden talon tilat pyritään ottamaan käyttöön lokakuussa 2024.
Syyt esitettyjen toimintamuutosten taustalla vaihtelevat yksiköittäin. Osassa Varhan yksiköistä toiminnan muutokset kytkeytyvät esimerkiksi toisen kohteen remontin tai kokonaan uuden kohteen valmistumiseen. Joidenkin yksiköiden kohdalla kyse on puolestaan henkilöstötilanteesta, rakennuksen kunnosta tai puutteista turvallisuudessa.
Someron yksiköiden lisäksi muutoksia on tulossa Tennbykotiin Paraisilla, Furubohon Nauvossa, Hintan hoivakotiin Suomusjärvellä, Suvelakotiin Kalannissa ja Valmankartanoon Liedossa.
Varhan palveluverkon ja sen myötä myös ikääntyneiden palveluiden toimipisteverkon uudistamistyö jatkuu kesän aikana. Ikääntyneiden palvelulautakunnan on tämän hetken tiedon mukaan määrä käsitellä ikääntyneiden palveluiden toimipisteverkkoa elokuussa.