Aseharrastajat verkostoituivat messuilla

0
Jenny Puskan myyntipöydästä löytyi pistooleja eri käyttötarkoituksia varten. Antiikkiaseiden keräilyn hän kertoo olevan kuin aarteenmetsästystä.

Militarian keräily on aarteenmetsästystä

Teksti ja kuvat Armas Töykkälä
Someron asehistoriallisen seuran vuosittain Teeriharjulla järjestämät messut vetivät tänäkin vuonna tanssipaikan täydeltä näytteilleasettajia ja keräilijöitä. Jo vuodesta 1993 ase- ja sotahistorian harrastajia yhdistänyt tapahtuma on vakiintunut kohtaamispaikka.

Jennyn ase-verkkokauppaa Laihialta käsin pyörittävä Jenny Puska kertoo tulevansa paikalle joka vuosi. Vastaavia tapahtumia maassa järjestetään vähän ja Someron messuista hän pitää erityisesti niiden monipuolisuuden takia. Myyntipöytäänsä Puska on laittanut esille kattavan valikoiman pistooleja.

– Vaihtelevasti käy kauppa, mutta hyviä kontakteja täältä saa. Painottuu sosiaaliseen puoleen, täällä tapaa harrastajia. Hienoa, että näitä messuja järjestetään. Täytyy koluta läpi, kun näitä on vain muutama vuodessa, Jenny Puska kertoo.

Ampuma-aseen ostoon tarvitaan perusteltu syy ja lupa poliisilta. Harrastukseen pääsee parhaiten käsiksi erilaisten yhdistysten kautta. Jenny Puskan isä keräili sota-aseita, ja ammuntaan hän tutustui metsästysharrastuksen myötä.

Pistooleilla voi harrastaa monia erilaisia urheiluammunnan muotoja. Puska esittelee pitkäpiippuista Smith & Wesson 357 magnumia, jolla voi ampua kohteita jopa 600 metrin etäisyydeltä. Parabellumilla harrastetaan perinnepistooliammuntaa. Valikoimista löytyy myös maailman ensimmäinen itselataava pistooli Ukko-Mauser.

– Militarian keräily on aarteenmetsästystä. Mitä enemmän pääsee hommaan sisälle, huomaa, mitä historiallisia aseita voi olla. Aseilla on ollut erikoinen kehityskaari ja on paljon erikoisia mekanismeja. Harvinainen ase voi löytyä yllättäen jonkun asekeräilijän jäämistöstä tai vintiltä.