Tuulispäässä tunnustetaan eläinten oikeus elämään
Teksti Kirsi Seppälä
Eläinsuojelukeskus Tuulispäästä kertovan kirjan ytimessä on eläinten näkeminen ensisijaisesti itsenäisinä ja tuntevina olentoina – ei harrastus- tai tuotantovälineinä.
Eläinten turvakoti Tuulispäässä työskentelevän, Teatterikorkeakoulun kirjoittamisen maisteriohjelmasta valmistuneen Selma Lähteenmäen kirja Eläinten turvakoti Tuulispää ilmestyi 5. kesäkuuta. Lähteenmäki kertoo Tuulispään perustajan Piia Anttosen tarinoita eläimistä.
– Olen osapäiväisenä työntekijänä Tuulispäässä. Teen yhdistyksen avustavaa hommaa, pääasiassa sosiaalista mediaa. Autan myös eläintenhoidossa, lomitan ja vedän erilaisia tutustumiskierroksia, Lähteenmäki tiivistää.
Lähteenmäki tuli 2014 ensimmäisen kerran Tuulispäähän vapaaehtoistöihin. Viimeiset pari vuotta hän on hoitanut eläimiä ja tehnyt somea osa-aikaisesti palkattuna työntekijänä.
Eläinsuojelukeskus Tuulispään toiminta pyörii Eläinsuojeluyhdistys Tuulispää ry:n voimin.
– Olemme voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka toimintaa ihmiset haluavat rahoittaa. Suurlahjoittajia ei ole emmekä saa maataloustukia. Kaiken tukijalka ovat kummilahjoittajat, Lähteenmäki toteaa.
Pienistä puroista kasvaa riittävä virta. Yhdistyksessä on noin sata jäsentä; kuukausittain lahjoituksen tekeviä kummeja on 1500. Näiden lisäksi on Lähteenmäen sanoin ”apuvirtoja” eli yksittäisiä isompia lahjoituksia, johonkin kohteeseen tehtäviä keräyksiä, tuotemyyntiä verkkokaupassa, tapahtumia, tempauksia ja huutokauppoja.
Tuulispää pyöri alkuvuodet vapaaehtoistyön varassa. Eläinsuojelukeskuksen kasvun edellytys oli hoitajien palkkaaminen. Nyt eläintenhoitajia on niin monta, että he voivat siivota ja ruokkia; vapaaehtoiset mahdollistavat kaiken muun. Tuulispään historian aikana vapaaehtoisia on ollut tuhansia.
– Kuusi ihmistä voi kerrallaan varata päivän vapaaehtoistyövuoron. Vapaaehtoiskalenteri on avoinna joka päivä. Eläintenhoitaja valvoo ja opastaa töissä. Työt voivat olla fyysisesti vaativia, mutta muuten yksinkertaisia. On lannanluontia ja aidanrakennusta, mistä selviää, kun talikko heiluu ja akkuporakone pysyy kädessä. Hommien välissä ehtii rapsutella eläimiäkin, Lähteenmäki kertoo ja kannustaa kiinnostuneita tulemaan rohkeasti mukaan.
Maaseudulla tulee ristiriitoja
Kun Tuulispään kaltainen paikka perustetaan sika- ja kanapitäjänä tunnetulle Somerolle, ristiriitoja syntyy.
– Kirjassa kuvataan, miten Piiasta on tuntunut olla eri tavalla ajatteleva kuin monet muut lähiympäristössä. Ihmiset ovat kuitenkin olleet yleensä avuliaita ja auttaneet Piiaa remonttihommissa, ja varsinkin alkuvuosina Piia sai apua naapureilta. Mutta on ollut myös hankaluuksia ja vihamielisyyttä Tuulispään toimintaa kohtaan, Lähteenmäki vertailee.
– Somerolla ihmetellään ja toisaalta arvostetaan Tuulispään toimintaa. Arvostukseen vaikuttaa paitsi eläinsuojelutyö myös se, että Tuulispää on Somerolla työllistäjä, hän perustelee.
– Emme halua toimia ympäristössä eristyksissä. Piia käyttää paikallisia sähkömiehiä ja ostaa heinää ympäristön tilallisilta. Vaikka arvot eivät täysin kohtaa, ihmiset ovat yleensä asiallisia ja teemme yhteistyötä. Kun ihmiset ovat nähneet, että Tuulispäässä paiskitaan töitä, on ansaittu paikallisten kunnioitus, Lähteenmäki kertoo.
Eläimiä tulee myös tuotantotiloilta
Asenteiden lieventymisestä kertoo sekin, että jonkun verran Tuulispäähän tulee eläimiä myös tuotantotiloilta. Tätä selittää se, että yksittäinen ihminen tilalla kiintyy erityisesti johonkin eläimeen ja haluaa pelastaa sen, kun teurasaika lähenee.
– Aika usein maitotilallisten tyttäret haluavat pelastaa sonnivasikan, joka teurastettaisiin nuorena. Tila ei itse halua sitä pitää, koska joutilaaseen eläimeen kuluu rahaa ja se vie tilaa, Lähteenmäki selvittää ja lisää, että tiloilla itselläänkin on toisinaan lemmikkiasemassa olevia eläimiä.
– Eläimiä tulee tiloja enemmän yksityishenkilöiltä, joiden elämäntilanne tai rahatilanne muuttuu sekä valvovan viranomaisen kautta, hän lisää.
Tuulispäässä on nyt noin sata eläintä, eikä suurinta osaa tarjokkaista voida ottaa vastaan, koska resurssit ovat rajalliset.
– Tuntuu kurjalta sanoa ei, kun ihmisellä on hätä eikä eläimellä ole muuta paikkaa, mihin mennä. Keskitymme niihin eläimiin, joilla ei ole sellaista ihmistä, joka pystyisi hakemaan eläimelle kodin muualta. Mutta eihän sioille ja naudoille ole lemmikkikoteja tarjolla. Tänne pääsy on lopulta siitä kiinni, että meillä on sattumalta juuri silloin ollut paikka vapaana tällaiselle eläimelle, Lähteenmäki juttelee.
Tuulispää voi myös auttaa uuden kodin löytämisessä eläimelle. Tuulispäässä on kodinetsintäohjelma; jos eläin välitetään uuteen kotiin, sen elämää myös seurataan ja otetaan se tarvittaessa myös takaisin.
Eläimen itseisarvo vastaan hyöty
Lähteenmäen kirja ja Tuulispään toiminta perustuu siihen, että kaikki eläimet nähdään tuntevina ja tietoisina olentoina.
– Eläimille kuuluu itseisarvo, jonka pitää mennä välineellisen arvon yli. Toivomme, ettei tulevaisuudessa ole tehotuotantoa, sillä se ajaa eläimen itseisarvon yli, Lähteenmäki sanoo.
Vaikka kommentti kuulostaa varmasti monen mielestä jyrkältä, Lähteenmäki korostaa haluavansa herätellä ihmisiä miettimään asenteitaan, ei teilata yksittäisiä kuluttajia tai kotieläintilallisia.
– Kasvipohjaiseen ruokavalioon siirtyminen on ympäristökysymys. Se olisi paras ilmastolle ja ympäristölle. Olemme kuitenkin realisteja, sillä tämä on hidas prosessi, johon pitää pikkuhiljaa sopeutua. Ajamme kestävää, pitkän ajan arvopohjan muutosta niin, etteivät eläimet olisi enää käytettäviä välineitä, Lähteenmäki painottaa.
– Usein ajatellaan, että eläinoikeustyö on ideologista, mutta eläinten hyötykäyttö kotieläintaloudessa on myös ideologinen valinta. Suurin osa ihmisistä tekee asioita, joita he pitävät normaaleina. Haluamme siirtää ”tavallisuuden ikkunaa” siihen suuntaan, että eläimiä ei käytettäisi tällä tavalla. Toivomme, että ihmiset välittävät eläinten itseisarvosta ja haluavat toimia toisin. Niin on pakko tapahtua jossain vaiheessa myös ympäristösyistä.
Lähteenmäestä muutos voi tuntua liki mahdottomalta.
– Mutta tapahtuipa isossa kuvassa ja maailmassa mitä tahansa, näistä eläinyksilöistä huolehtiminen on tärkeää itsessään. Meillä on yhteiskunnallinen sanoma, mutta me myös huolehdimme näistä yksilöistä, jotka pystymme pelastamaan, sillä se merkitsee näille koko niiden elämää, Lähteenmäki vertailee.
Omakin toiminta muuttuu
Entäpä monen eläinrakkaan tytön hevosharrastus? Lähteenmäki kertoo kasvaneensa 10 vuoden ajan sellaisessa ratsastuskulttuurissa, mitä hän ei enää pidä eettisenä.
– Siellä ihmisen intressi oli etusijalla ja eläin oli toisarvoinen, hän pahoittelee.
Tuulispäähän tarjotaan hevosia, jotka eivät jostain syystä sovellu ratsuksi tai raviurheiluun.
– Hevosesta luovutaan usein, jos sillä ei enää ole käyttöarvoa. On ristiriitaista, että hevonen on eläin, johon kiinnytään, mutta josta luovutaan, jos sillä ei voi harrastaa. Vertailun vuoksi koirienkin kanssa harrastetaan, mutta niistä ei luovuta harrastuksen loppuessa, Lähteenmäki aloittaa.
– Viestini on, että eläimen elämä ja henki on tärkeämpää kuin ihmisen jonkin lajin harrastaminen.
Yksiselitteistä vastausta ei Lähteenmäelläkään ole. Moni hevonen tarvitsee ratsastusta tai ajoa saadakseen riittävästi liikuntaa. Hänestä olisi syytä pitää hevosia vain paikoissa, missä on riittävästi tilaa liikkua lajityypillisin tavoin. Olisi hyvä miettiä, harrastetaanko hevosia hevosen hyvinvoinnin vai ihmisen mielihalujen vuoksi.
Fakta
Kirja: Eläinten turvakoti Tuulispää
Kirjoittaja: Selma Lähteenmäki
Kustantaja: WSOY 2024
Laajuus: 270 sivua