Miten vietät kesälomaa?

0
Ella ja Isla Hurmerinta, Saga ja Nooa Salin sekä Ilkka Hurmerinta.

Ella ja Isla Hurmerinta sekä Saga ja Nooa Salin kertovat kesänvietostaan.

– Me ollaan mummin ja vaarin mökillä Letkulla. Siellä saunotaan ja uidaan.

– Hyvä ruoka ja liikunta kuuluvat kesälomaan. Lasten kanssa katsotaan jalkapallon EM-kisoja, kertoo Ilkka Hurmerinta.

Hurmerinnan perhe suuntaa lomamatkalle Ahvenanmaalle.

– Teemme saarihyppelyn Kustavista Ahvenanmaalle. Siellä kiertelemme ja käymme myös päiväristeilyllä Ruotsin puolella.

Nina Mäkelä.

Nina Mäkelä suuntaa reissuun heti kun loma alkaa.

– Lähden viikoksi naisporukalla Lontooseen, loppuloman vietän koti-Suomessa.

Mäkelän loma kuluu matkaillen, mökkeillen, elämyksistä nauttien ja rentoillen.

– Aion osallistua Down by the Laituri -festivaaliin, käydä Somerniemen torilla ja liput on jo hankittuna Somerniemen musiikkiteatteriin.

Emelina Koski.

Emelina Koski tekee kesän aikana kahta eri työtä, silti aikaa jää myös lomailuun.

Kesäksi Koski ei ole tehnyt suurempia suunnitelmia.

– Vietän aikaa kavereiden kanssa ja olen perheen kera mökillämme Mathildedahlissa.

Paavo Hälli.

Paavo Hälli viettää osan kesälomastaan töissä ja osan lomaillen.

– Lomaan kuuluu kavereiden kanssa hengaaminen.

SalPassa jalkapalloa pelaavan nuoren miehen kesään kuuluu myös treenaaminen ja mökkeily.

– Menen ainakin Tampereelle mökkeilemään.