Härkätie-päivä kutsuu tutustumaan kohteisiin

0
Härkätie-päivää vietetään 25.7.

Härkätie-päivä 25.7. kutsuu matkailijoita pysähtymään tien varrelle monipuolisten nähtävyyksien ja palveluiden äärelle.
– Olemme pyrkineet kokoamaan kaikki päivän tapahtumat Härkätie-yhdistyksen Facebook-sivulle, kertoo Härkätie-yhdistyksen puheenjohtaja Olla-Riitta Mäkelä, joka emännöi Norsukahvilaa.
Somerolta on Norsukahvilan lisäksi mukana myös esimerkiksi Härkälän kartano.
– Toivomme, että ihmiset innostuisivat Härkätiestä. Loppiaistulien aikana ei ole niin helppo pysähdellä. Nyt on mahdollisuus pysähtyä, katsella maisemia ja miettiä meidän historiaa.
Hämeen Härkätie vie Turusta Hämeenlinnaan. Tiellä ovat aikanaan kulkeneet niin kuninkaat kuin viikingitkin. Somerolta löytyy kaikki Härkätien kuninkaan kivet, joita on seitsemän kappaletta. Tien varrelta löytyy muun muassa kartanoita, museoita, keskiaikaisia kirkkoja, virkistäviä luontokohteita, majoitusta, kahviloita ja ravintoloita.
– Nyt kannattaa lähteä Härkätietä vähän eri suuntaan kuin yleensä; kauemmas ja ajan kanssa. Turun suunnalla tie kulkee Paimionjoen reunamilla ja taas Tammelan suunnalla on metsäistä maisemaa sekä hienoja kyliä, joiden läpi tie menee. Siinä näkee monennäköistä Suomea, kannustaa lähimatkailuun Mäkelä.