Duudsonit täyttivät torin

0
Juontajat Henna Heikkilä ja Teresa De Rita-Cavlek poseerasivat Duudsonien HP:n ja Jarpin kera täysillä mukana eläneen yleisön edessä.

Someron vapaa-ajanasukkaan Henna Heikkilän ideoima valtakunnallinen hyväntekeväisyyskiertue Kuule mua! sai näyttävän alun Somerolta, kun iltatori pullisteli sadoista ihmisistä.
Kiertue lähtee ensi vuoden alusta eri puolille Suomea nostamaan nuorten ääntä kuuluvaksi. Tapahtumia toteutetaan yhteistyössä Nuorten Palvelu -järjestön kanssa ja sille on haettu kolmevuotinen hankerahoitus.
Järjestely- ja juontoapuna Heikkilällä on ystävänsä Teresa De Rita-Cavlek.


– Me ollaan Teresan kanssa Kuule mua! -projektin sydämen puolikkaat. Sanomamme on se, että muutos on pysyvä olotila; asiat muuttuvat ja voivat aina korjaantua.
– Tässä annetaan viestiä suoraan nuorille siitä, että ketään ei jätetä yksin tai ulkopuolelle, koska sillä on valtavan haitalliset seuraukset sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta.
Somerolla toritapahtumaa rahoittivat muun muassa kaupunki ja säästöpankki, mutta Heikkilä kyseli torilla, että mihin olisi paikallisesti tärkeintä kohdistaa mahdollisesti jatkossa hankittavaa apua.
– Eli jos saisimme nyt yhteistuumin jonkin haasteen aikaiseksi ja kerättyä varoja Someron nuorille, niin mihin nuorisotyössä kaivataan eniten apua, henkilöresursseja tai euroja, hän kyseli kaupungin vapaa-aikapäällikkö Mira Teräväiseltä.

Henna Heikkilä (mikrofoni kädessä) esitteli nuorison parissa Somerolla töitä tekeviä: nuorisotyöntekijä Samuli Mustamo (vas.), nuoriso-ohjaaja Anne Vauhkonen, etsivä nuorisotyöntekijä Lea Ahonen, vapaa-aikapäällikkö Mira Teräväinen, erityisnuoriso-ohjaaja Vesa Pohjola ja koulunuorisotyöntekijä Johanna Nivalinna sekä (kuva alla) starttipajaohjaajat Marja Friberg ja Mari Vasama.

– Meillä on ollut iso juttu koulunuorisotyö, joka on ollut mahdollista Avin (aluehallintovirasto) avustuksella. Siihen tarvittaisiin avuksi myös lisää ihmisiä, jotta jokaisen nuoren ääni saataisiin kuuluviin. Jotta jokainen nuori pääsisi juttelemaan sellaisen henkilön kanssa, joka tuntuu itselle mieluisalta, Teräväinen vinkkasi.
Teräväinen muistutti, että kaupungin on paremmin mahdollista edistää nuorten keskuudesta virinneitä ideoita, kun nuoret löytävät tahot, joiden kautta saavat ne kuuluviin.
– Tämä tapahtuma todistaa, että kun heitetään esiin idea ja siihen tartutaan, niin silloin se toteutuu, muistutti Mira Teräväinen.
Myös Henna Heikkilä kannusti nuoria tuomaan rohkeasti esille ajatuksiaan.
– Teiltä nuoret tulee parhaat ideat, te tiedätte mitä tarvitsette, te olette parhaita asiantuntijoita elämässänne.
Teräväinen ohjeisti, että Someron nuorisotyöntekijöitä löytää esimerkiksi nuorisotilasta ja koulusta.
– Ideoita voi kertoa ihan opettajillekin, jotka kyllä välittävät viestiä nuorisotoimeen.
Ajatuksia kerättiin tapahtumassakin ideabokseihin, joihin niitä sai jättää anonyymisti paperilappujen välityksellä.

Jarppi ja HP laitettiin Somerolla myös tanssahtelemaan.

Kunnon kohahduksen yleisössä saivat aikaan Duudsonien Jarppi eli Jarno Leppälä ja HP eli Hannu-Pekka Parviainen saapuessaan juontajanaisten kannustamina tanssahdellen lavalle.
– Koskaan ei ole tapahtunut niin, että näin monta ihmistä olisi nähnyt mun täysin hukkaan heitetyt tanssilahjani, veisteli HP.

Tämän tempun päätteeksi kuminauha lässähti HP:n naamalle.

Riemu oli huipussaan, kun kaksikko näytti kuminauhoja venyttäen duudsonmaisen temppunsa, jonka päätteeksi HP sai kunnon lässähdyksen naamalleen.
Syvällisempääkin asiaa kaksikolla kuitenkin oli, ja sitä he toivat esille kertomalla tarinan heistä, Duudsoneista, johon kuuluvat kaksikon lisäksi myös Jukka Hildén ja Jarno Laasala.
– Me tavattiin ala-asteikäisinä. Meitä yhdisti yhteiset harrastukset, lumilautailu, skeittaus ja alamäkipyöräily. Innostuttiin sitten näitten lajien kautta kuvaamisesta, kertoi HP.
– Siitä nousi meidän unelmamme siitä, että olisi mageeta päästä tekemään omaa tv-ohjelmaa. Silloin ei esimerkiksi ollut Youtubea, kertoi reilu nelikymppinen Jarppi nuorille kuulijoilleen.
– Kun lähdettiin etsimään omaa paikkaamme tässä elämässä, niin oli kiehtova ajatus, että saataisiin tehdä sitä yhdessä parhaiden ystäviemme kanssa.
Erilaisia ohjelmia nelikko onkin sitten tehnyt yhdessä yli 20 vuoden ajan Suomessa ja myös englanninkielellä yli 150:een maahan.
– Tällä meidän matkalla on ollut aika paljon ihmisiä, jotka ovat halunneet tukea ja kannustaneet meitä kohti unelmiamme. Mutta on meidän ympärillemme tullut myös ihmisiä, jotka eivät ole uskoneet siihen, mitä olemme tehneet. Tärkeintä on, että itse uskoo omaan tekemiseensä. Hyvä neuvo kuitenkin on, että kannattaa ympäröidä itsensä hyvillä ihmisillä, ohjeisti HP.
– Haluamme kannustaa nuoria ja myös aikuisia tavoittelemaan omia unelmiaan.
– Kauan, kauan sitten oli olemassa asia, joka olisi voinut tuhota tämän meidän matkamme. Eli jos me olisimme silloin ala-asteikäisinä kiusanneet toisiamme, niin mitään meidän tv-ohjelmiamme ei oltaisi tehty, totesi Jarppi.
– Siksi me toivotaan, että te lapset ja nuoret muistaisitte, että joku ihminen, joka on tässä tapahtumassa tai luokkakaverinanne, saattaa tulevaisuudessa olla päättämässä jotain juuri sinun unelmiisi liittyvää, HP muistutti ja kehotti myös aikuisia huomioimaan seikan.
– Muistakaa, nyt kun täällä Somerollakin on koulut alkaneet, niin teillä itsellänne on avaimet kädessä siihen, kuinka mukavaa teillä koulussa on ja kuinka hyvä on teidän luokkahenki. Jos koulussa on ihmisiä, jotka ei ole niitä parhaita kavereita, niin se on ihan ok, mutta annetaan kaikille rauha koulussa olla ja opiskella, niin kaikilla on mukavaa. Ja niin tuleva lukuvuosi menee kuin siivillä, Jarppi painotti.
– Me ollaan kaikki erilaisia ja se on maailman hienoin rikkaus. Yksi tärkeä oppi omassa elämässäni on ollut sellainen, minkä oma rakas äitini on kertonut. Eli kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen, HP painotti.
Kun Duudsoneilta oli saatu selvitettyä iät (42 ja 45) sekä lempiruuat (perunat ruskealla kastikkeella sekä pinaattilätyt jauhelihakastikkeella), kaksikko lupasi tavata toriväkeä ihan henkilökohtaisesti.
Melkoinen jono kiemurtelikin pitkin toria, kun paikalla olleet halusivat yhteiskuvia, jossa Duudson-kaksikko väsymättä poseerasi ja kyseli kuulumisia ihan jokaiselta yksitellen.

Lattia on laavaa -leikissä piti auttaa kaveria.

Hyväntekeväisyyskiertue Kuule mua!

-sai alkunsa Someron vapaa-ajanasukkaan Henna Heikkilän ideasta saada nuorten ääni kuuluvaksi, tehdä jotain nuorten syrjäytymisen ja yksinäisyyden hyväksi sekä kiusaamisen vähentämiseksi

-lähtölaskenta oli Salossa viime helmikuussa kun Heikkilä ja Duudsonien Jarppi kuulostelivat kauppakeskuksessa nuorten kuulumisia

-ensimmäinen tapahtuma oli Someron iltatorilla keskiviikkona

-tapahtumia vetävät Henna Heikkilä ja Teresa De Rita-Cavlek

ensi vuoden alussa kiertue lähtee eri puolille Suomea kauppakeskuksiin

-yhteistyössä Nuorten Palvelu -järjestön kanssa haettu kolmevuotinen hankerahoitus

-nuorten toimintaan pyritään saamaan kullakin paikkakunnalla alueellisesti varoja lahjoitusten ja yhteistyökumppaneitten turvin