Ympäri Suomen, myös Somerolla, on tarjolla kaikenikäisille tarkoitettuja ilmaisia Tanssin alkuun -tanssikursseja.
Tarkoituksena on antaa mahdollisuus perustanssitaidon hankkimiseen ja madaltaa kynnystä paritanssiharrastuksen alkuun pääsyyn. Hankkeen järjestäjinä ovat Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry a Suomen Tanssinopettajainliitto STOL ry.
Kursseilla opetetaan vaihtoaskel-foksia ja sen kaveriksi suomalaista jivemuunnosta fuskua, jossa pyörähdetään vauhdikkaasti käden ali. Sekä foksi että fusku ovat iloisia ja reipastahtisia tansseja, joiden tanssiminen on hyvää kuntoliikuntaa.
Suomalaisen lavatanssin kaltaista ei muualta löydy. Lavoilla tanssitaan yli kymmentä lajia, joista jokaisessa on oma liikekielensä. Tämä tekee tanssista harrastuksen, jossa voi kehittyä koko ajan. Tanssiliitot toteavat, että hauskanpidossa voi olla mukana vaikka osaisi vain yhdet askeleet, sillä vaihtoaskel sopii varsin moniin musiikkityyleihin.
Lavatanssin kuolemaa on povattu jo vuosikymmenet, mutta se on ainutlaatuinen osa suomalaista elävää kulttuuria. Se on niin tärkeä osa suomalaista identiteettiä, että opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt lavatanssit Unescon elävän perinnön kansalliseen luetteloon. OKM tukee myös Tanssin alkuun -hanketta.
Somerolla tanssia pääsee kokeilemaan Esakalliolla, jossa ilmainen tanssitunti pidetään keskiviikkona 28.8. Opettajana on tanssiseura Monokkaan puheenjohtaja Eira Degener , joka veti vastaavanlaisen kurssin myös viime vuonna.
Lista ilmaiskursseista löytyy Tanssinalkuun.fi -nettisivulta. Hankkeen sometilit Facebookissa ja Instagramissa jakavat myös tietoa tapahtumista.