Miten kaupunkipyöriä lainataan?

0

Someron kaupungille on saatu kaupunkipyöriksi kaksi mustaa Jopoa ja niiden lisäksi kaksi pyöräilykypärää kokoa M ja L.
Pyörät on helppo tunnistaa, sillä niissä, kuten myös kypärissä, on Someron kaupungin vihreät logot.
Pyörien lainaaminen tapahtuu Someron kirjastolta kirjastokortilla. Jos ei korttia ole, sellainen saadaan kirjastossa nopeasti tehtyä.
Laina-aika on yksi päivä, eli pyörä tulee noutaa ja palauttaa saman päivän aikana kirjaston asiakaspalvelun ollessa avoinna.
– Mukavaa jos ihmiset tulisivat pyöriä lainaamaan. Jopot ovat hyviä polkea ja niissä on myös hyvä ajoasento, , kertoo kirjastonjohtaja Petra Julin.
Syksyn edetessä lainauspaikka saattaa Julinin mukaan vaihtua, sillä kirjastolla ei ole pyörille paikkaa, jossa ne olisivat sateelta suojassa.
Kaupunkipyörien hankintapäätös tehtiin vihreiden ja kokoomuksen valtuustoaloitteen perusteella. Tarkoituksena on helpottaa Somerolla liikkuvien matkailijoiden ja kaupunkilaisten kulkemista taajama-alueella ja sen ulkopuolellekin. Samalla halutaan yleisesti edistää liikkumista muutenkin kuin autoilemalla.

Lainaamisohje

-settiin kuuluu kaupunkipyörä + kypärä + ketjulukko

-lainataan päiväksi Someron kirjastosta kirjastokortilla

-palautettava maanantaista perjantaihin viimeistään kello 18.45 ja lauantaisin 7.9. alkaen viimeistään kello 13.45

-ei varattavissa etukäteen

-kannattaa käydä kysymässä kirjastosta, ovatko pyörät paikalla

-K18, alaikäisellä lainaajalla oltava huoltaja mukana

-lainaaja on korvausvelvollinen lukon, avainten, kypärän tai polkupyörän kadotessa tai rikkoutuessa

-kirjasto ei vastaa lainattavan aineiston mahdollisesti aiheuttamista vahingoista