Liikennemerkit vaihtoon Joensuuntiellä

0
Hannu Siikärvi vaihtoi Joensuuntien liikennemerkkejä uuden tieliikennelain mukaisiin. Yläpuolella on vielä vanha suojatien merkki, mutta sen alapuolella uudistettu yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän merkki.

Kesäkuun alusta 2020 voimaan tullut tieliikennelaki sisälsi muun muassa liikennemerkkien uudistuksen. Aikaisemmin merkit olivat tieliikenneasetuksessa tai mitoituspiirustuksissa tienpitäjien valtuuksilla määriteltyjä, nyt lain.
Liikennemerkkiuudistuksen siirtymäajaksi käytännön tasolle annettiin tuolloin 10 vuotta.
Ilta-Sanomien syyskuussa 2020 tekemän selvityksen mukaan merkkien vaihtokulut kohoavat yksinomaan Suomen suurissa kaupungissa yhteensä kymmenien miljoonien eurojen luokkaan.
Somerolla merkkien vaihtorumbaa on nyt tehty Joensuuntiellä.
– Merkkejä on tilattu pieni erä, että päästään alkuun. Homma jatkuu talvella, sanoo Someron maanrakennusmestari Jyrki Rinta-Paavola.
Hän arvioi, että kustannus tulee olemaan töineen ja materiaaleineen noin 15 000–20 000 euron luokkaa.
Uudistettujen merkkien lisäksi laki on tuonut mukanaan useita lisäkilpiä, kuten kaksisuuntainen pyörätie.
Joensuuntiellä kilpiä vaihtamassa ollut Hannu Siikjärvi kertoi, että joissakin paikoissa merkkejä ja lisäkilpiä on asennettava päällekkäin niin paljon, ettei tolpan pituus tahdo riittää.
– Tolppiakin joudutaan vaihtamaan, vahvistaa Rinta-Paavola.