Painiolla runsaasti sinilevää

0
Sinilevätestin voi tehdä ottamalla vettä lasiin tai purkkiin. Sinilevät nousevat seisovan veden pintaan. Kuva: SSS/Minna Määttänen

9Painiolla on viimeisimmän näytteenoton mukaan nyt runsaasti sinilevää. Somerniemen Painion Moronperä on mukana valtakunnallisessa sinileväseurannassa, jota toteutetaan yhteistyössä Ely-keskusten, kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten, Suomen ympäristökeskuksen ja yhteistyökumppaneiden kesken. Havaintoja tekevät viranomaiset tai koulutetut vapaaehtoiset.
Runsaat sinileväesiintymät eivät ole harvinaisia vielä tähän aikaan vuodesta. Sinilevätilanteeseen vaikuttaa hyvin paljon paikalliset sääolot ja tilanne voi muuttua nopeastikin esimerkiksi tuulen vaikutuksesta.