Koulujen alkamisen jälkeen Joensuun koulun ympäristössä ilmennyt ilkivalta on herättänyt huolta nuorten pahoinvoinnista. Joukko Someron keskustalaisia luottamushenkilöitä jalkautuu tapaamaan nuoria ja keskustelemaan heidän kanssaan Joensuun koulun pihalle perjantai-iltana 13.9.
Grilli on lämpimänä iltakahdeksasta eteenpäin niin kauan kuin makkaraa riittää.
Keskustan poliitikkojen mukaan nuorten tilanne Somerolla on ollut pitkään hankala asianmukaisten tilojen puutteen vuoksi. Ilkivaltaa ja häiriökäyttäytymistä on ilmennyt kasvavassa määrin.
– Varavaltuutettu Jarno Lehtimäki, joka ajaa työkseen koulubussia, ehdotti minulle, että mentäisiin viikonloppuna paistamaan makkaraa ja keskustelemaan nuorten kanssa paikanpäälle Joensuun koululle, kertoo Someron Keskustan puheenjohtaja Jaana Kyyrä.
Lisääntynyt pahoinvointi on vakava asia, johon tulee puuttua nopeasti. Enemmistö somerolaisnuorista voi hyvin ja heillä on paljon hyvinvointia lisääviä harrastuksia, mutta osa ei ole jostain syystä löytänyt niiden pariin tai tarjonta ei ole vastannut heidän toiveitaan.
– On tärkeää kuulla nuorten ajatuksia heidän itse kertominaan, jatkaa Kyyrä joka toivoo pääsevänsä keskustelemaan mahdollisimman monen nuoren kanssa.
Grilli on lämpimänä perjantai-iltana kahdeksasta eteenpäin niin kauan kuin makkaraa riittää. Nuorten ajatuksia on luvannut tulla kuulemaan puolentusinaa keskustalaista valtuutettua tai varavaltuutettua, jotka toivovat paikalle kaikenlaisia nuoria.