
Kaupunki järjesti Mäkelän alueella Tonttien illan. Esittelyssä oli 19 uutta tonttia, kooltaan 855–1398 neliötä.
Väkeä kävi, mutta lähinnä muuten vain katselemaan saapuneita naapuruston ja lähialueiden ihmisiä.
Kehittämisasiantuntija Antti Leinon mukaan kiinnostusta tontteja kohtaan on kuitenkin jonkin verran ollut. Yksi tonteista ehdittiin jo varatakin, mutta ostajaehdokas perui aikeensa.
Jaatilassa sijaitsevalle uudelle asuinalueelle voi nyt mennä vapaasti tontteja tutkimaan. Jokainen on merkitty kyltillä ja alueen kartta tonteista löytyy kaupungin nettisivuilta.
Juuri valmistunut asuinalue sijaitsee noin kilometrin päässä keskustasta, Jaatilantieltä poikkeavan Mäntytientien varrella.
– Tällä viikolla tiellä voi vielä olla urakoitsijan asentamia esteitä, jotka estävät autoilun, mutta kävellen voi alueella kierrellä, kertoo kaupungin maanrakennusmestari Jyrki Rinta-Paavola.