– Kyllä ihmisillä on minusta oikeus tietää, mitä heidän eläimensä syövät ja mistä ruoka tulee, toteaa Bestikset-lemmikkitarvikeliikkeen myyjä Riina Aapio.
Jonkin verran ruuan alkuperää kaupasta kyselläänkin.
– Ei nyt ihan joka päivä, mutta viikoittain, Aapio sanoo.
Sekin lemmikkien omistajia kiinnostaa, että ruoka on vastuullisesti tuotettu. Pakkauksia tutkimalla löytääkin niin kotimaisista kuin ulkomaisistakin tuotteista esimerkiksi mainintoja siitä, että kyseessä on bio-orgaaninen tuote tai muuta vastaavaa.
Aapio kertoo, että varsinkin tänä syksynä paljolti uutisoitu Hau Hau Champion -kevytrullatuotteiden poisveto markkinoilta turvallisuusriskin vuoksi on lisännyt ihmisten kiinnostusta lemmikkien ruuan alkuperää kohtaan.
– Esimerkiksi näistä irtoluista kysytään, mistä ne ovat peräisin, hän kertoo ja lisää, että myymälässä kyseisten tuotteiden alkuperä on kyllä tiedossa.
Aapio pitää hyvänä ideana, että Hyvää Suomesta -merkkiä voidaan nyt käyttää myös lemmikkien ruuissa.
– Vaikka monissa pakkauksissa kyllä lukeekin jo, että käytetyt raaka-aineet ovat sataprosenttisesti suomalaisia.
Mutta ostopäätöstä tehtäessä yksi tärkeä kriteeri on tietenkin myös hinta.