Kotimaisuus kiinnostaa jälleenmyyjiä enemmän kuin ennen

0
Marika Rasila ja Mika Laine ovat tyytyväisiä siihen, että kotimaisen ruuan kysyntä kasvaa myös lemmikkituotteiden puolella.

– Jälleenmyyjät haluavat hyllyilleen kotimaista tavaraa nyt selvästi enemmän kuin aikaisemmin, sanoo yrittäjä Marika Rasila.
– Ja se on tietenkin erittäin hyvä asia, että kotimaisen ruuan suosio kasvaa myös lemmikkipuolella.
Pariskunta Marika Rasilan ja Mika Laineen somerolainen yritys Polar Pet valmistaa ruokaa ja makupaloja lemmikeille. Yrityksen raaka-aineet ovat sataprosenttisesti kotimaisia; poroa, riistaa, nautaa, broileria, sikaa ja karitsaa.
– Eli samoista lähteistä tulee raaka-aineet meille kuin menee ihmistenkin ruokien valmistukseen, toteaa Laine.
– Kontrolli Suomessa on tosi tiukkaa, ja hyvä niin, hän lisää.
– Aina, kun kehitämme uuden tuotteen, otamme ensimmäiseksi yhteyttä Ruokavirastoon. Se on jo tapa toimia, sanoo Laine.
Koko valmistusketjun raaka-aineista tuotteiksi voi seurata eränumeron avulla.
– Jotkut asiakkaat ottavatkin suoraan meihin yhteyttä ja kyselevät tuotteista, kertoo Rasila.
Polar Pet sai Suomalaisen työn Avainlippu-tunnuksen 2011.
Nyt pariskunta aikoo tutkia tarkasti, josko hakisi rinnalle myös Hyvää Suomesta -tunnuksen käyttöoikeuden.
– Luomu-merkkiäkin olisi kiva saada käyttää, mutta se ei ole sallittu ainakaan vielä lemmikkien ruuissa. Sanan luomu saamme kyllä lisätä tuotteisiimme, Rasila kertoo.
Polar Pet valmistaa tuotteita sekä omalla nimellään että Purenatural-tuotemerkille, joka on erityisesti Musti ja Mirri -ketjun tuotemerkki.