Bio Jukolassa on tänään sunnuntaina katsottavissa Niko ja myrskyporojen arvoitus. Kyseessä on jo kolmas animaatio Niko-poron seikkailuista.
Suositun animaatioporon isähahmona voidaan pitää Somerolla 2000-luvun alkupuolella asunutta Hannu Tuomaista, joka alkuperäisideansa pohjalta käsikirjoitti ensimmäisen Niko-elokuvan yhdessä Marteinn Thorissonin. Tuomainen myös tuotti elokuvan.
Tuomainen muutti työtilojen perässä Helsinkiin 2007, mutta mökki jäi edelleen Somerolle perheen vapaa-ajan käyttöä varten.
1990-luvun aikana Tuomainen tuotti 14 lyhytelokuvaa ja ohjasi 8 lyhytelokuvaa, joista puolet myös käsikirjoitti. Elokuvat ovat keränneet lukuisia palkintoja niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.
Hannu Tuomaisen ensimmäinen elokuvateatterielokuva tuottajana oli koko perheen seikkailu Poika ja ilves 1998. Siitä tuli vuosikymmenen toiseksi suosituin elokuva Suomessa 390 000 katsojallaan ja sen esitysoikeudet myytiin yli 40 maahan. Suomen elokuvatoimistojen liitto palkitsi Tuomaisen Vuoden tuottajana ja hän sai myös vuoden lastenkulttuurin Valtionpalkinnon.
Vuonna 2002 Tuomainen ohjasi elokuvan Menolippu Mombasaan, jossa oli myös toisena käsikirjoittajana ja tuottajana. Suomessa elokuva tavoitti 150 000 katsojaa. Elokuva on voittanut 26 kansainvälistä palkintoa.
Molemmat elokuvat voittivat Jussi-palkintojen katsojaäänestyksen ”Vuoden parhaan elokuvan” -palkinnon.
Keväällä 2004 Tuomainen ja Petteri Pasanen perustivat Niko-elokuvan projektiyhtiöksi Animaker-tuotantoyhtiön. Nyt elokuvissa pyörivä seikkailu on järjestyksessään jo kolmas. Niko ja myrskyporojen arvoitus on itsenäinen jatko-osa huippusuosituille elokuville Niko – Lentäjän poika ja Niko 2 – Lentäjäveljekset.
Aiemmat elokuvat keräsivät teattereissa lähes 400 000 katsojaa, ja maailmanlaajuisesti ne ylittivät yli kolmen miljoonan katsojan rajan.
Elokuvasarja on poikinut myös kirjallisuutta: lasten kuvakirja Niko – lentäjän poika (Gummerus) sekä nuortenkirja Niko – Lentäjän pojan tarina (Gummerus).
Myös kolmannen elokuvan myötä on julkaistu tarinakirja ja lisäksi Otava julkaisee sarjaan kuuluvat puuha- ja värityskirjat.
Niko ja myrskyporojen arvoitus on tarina nuoresta Niko-porosta, joka haluaa päästä isänsä lailla joulupukin lentojoukkoihin.
Ensin hänen täytyy kuitenkin läpäistä testi, johon ilmestyy myös haastaja Stella. Ihastunut Niko luottaa Stellaan, joka kuitenkin pettää hänet. Stella varastaa joulupukin täyteen pakatun reen ja lennättää sen isänsä jääluolaan ikuiselle merelle.
Joulu on vaarassa peruuntua, ja Niko lähtee jännittävälle seikkailulle etsimään rekeä ja pelastamaan maapallon kaikkien lasten joulun.