– Kaikista tärkeintä talviretkeilyssäkin on, että reissussa on mukavaa ja kivaa. Mukaan kannattaa ottaa hyvää ruokaa ja herkkuja, varusteiden pitää olla oikeanlaiset ja fiilis hyvä, kertoo Suomela.
Suomela havainnollistaa vinkkejään pystyttämällä messuilla kaikkien nähtäville arktisen talvileirin, jossa on esillä hänen edellistalvena johtamansa ja opastamansa etelänaparetkikunnan varusteita.
Suomela suosittelee erityisen kylmässä ulkoileville merinovilla-alusasua, tuulenpitävää päällikerrosta ja väliin villapaitaa ja muita kerroksia, joilla voi säädellä lämpöä tarpeen mukaan.
– Jos yöpyy luonnossa, kannattaa olla sopiva makuualusta ja riittävän paksu makuupussi. Kosteissa vaatteissa makuupussiin ei kannata mennä, vaan nukkua aina kuivissa alusvaatteissa.
Tarvittaessa Poppiskin vaihtaa yöksi repusta kuivan kerraston päälle ja vetää pipon päähän. Talvella ulkona nukkuessa pipo onkin tärkeä varuste.
– Kannattaa myös syödä hyvin. Nukkumaan kannattaa mennä kylläisenä ja niin, ettei ole jo valmiiksi kylmä. Leirissä ei kannata värjötellä ja täristä ennen nukkumaanmenoa – se ei anna hyvää alkua yöunille.
Talviretkeilyn aloittelijoille Suomela suosittelee maastoja, josta pääsee helposti takaisin ihmisten ilmoille, jos retkeily tuntuu liian haastavalta tai kylmyys liian kovalta. Muutaman asteen pikkupakkanen ja tyyni ilma on mukavin sää talviretkeilyyn. Suojakelillä on usein kosteata, mikä tuntuu helposti kylmältä. Mukaan kannattaa ottaa varmuuden vuoksi aina kännykkä ja varavirtalähde.
– Paleluun ei koskaan totu. Kokemuksen kautta siihen voi kuitenkin varautua helpommin tai palelun pystyy välttämään paremmin.
Helsingin Erämessut järjestetään 7.–9.2.2025.