Meillä on paljon erilaisia uskomuksia susista. Oikeita tai vääriä, ja myös monenlaisia perusteita uskomuksillemme. Yhteiselon, jos sitä voi niin sanoa, kehityshistoria on ollut pitkä. Oletettavasti niin sudet kuin ihmiset tulivat tänne jääkauden jälkeen. Molemmat riistan perästä elantoa itselleen hankkimaan. Susi varmaan ehti ensin, sille muutto on ollut yksinkertaisempaa, jopa 50 kilometrin päivämatkat helppoja.
Yhteiset elinehdot, saman riistan hyödyntäminen ravintona, on oletettavasti aiheuttanut ristiriitoja koko yhteiselon aikana. On luonnollista, että tänä päivänä kaupunkien keskustojen kerrostalojen asukkaat eivät sitä ymmärrä, kun ruokaa saa rahalla. Muut hoitavat ravinnontuotannon. Sekin on luonnollista, että täydellisen suojattua elämää elävä ihminen tuskin edes pysähtyy ajattelemaan menneitä.
Suomen väkiluku alkoi kehittyä voimakkaasti 1700-luvulla viljelyn kehittymisen myötä. Sitä ennen elimme pääasiassa metsästyksen, kalastuksen ja luonnon antimien varassa. Ei susi siitä tapojaan muuttanut, ei ottanut veistä ja haarukkaa käyttöönsä. Edelleen se jahtasi lampaita, lehmiä, hevosia ja sikojakin. Siinä sivussa meni ilmeisesti muutama ihmisen lapsikin. Eri lähteet kertovat eri tavalla. Joku susien suojelija väittää, ettei yhtään ole koskaan jäänyt suden hampaisiin. Googlettamalla tulos on pelkästään Varsinais-Suomen alueelta noin 20 kappaletta. Totuus on varmaan jossain siellä välillä. Vaikea on kuvitella, ettei susi olisi yhtään avutonta saanut saaliikseen. Asutuksen ollessa harvaa ja naapurit kaukana, monikin asia ei tullut yleiseen tietoon. Varmaan silloinkin, kuten tänään, eri tietoa esittävien väitettiin olevan väärässä. Ei ihminen siltä osin ole muuttunut. Uskomuksia on enemmän kuin tietoa.
Suomessa oli 1800-luvun paikkeilla 832 700 asukasta. Nyt noin 5,6 miljoonaa eli lähes seitsemän kertainen määrä. Susilla on aiemmin ollut paljon enemmän tilaa jahdata riistaa.
Silti se on kautta aikojen käynyt verottomassa ihmisten kotieläimiä. Voin vain kuvitella sitä hätää, kun joltain perheeltä on syöty lammas tai lehmä. Edessä on ollut nälkäinen kausi, kerjuulle lähtö, kenties jopa nälkäkuolema. Suomessa on kuoltu nälkään vielä 1868. Sinusta se voi tuntua kovin kaukaiselta ajalta. Jos olet nuori, niin vielä vanhemmalta. Isoisäni syntyi 1867, eli keskelle nälänhätää. Jotta ymmärtäisit paremmin ajan olevan kohtalaisen lähimenneisyyttä, ajattele omia isovanhempiasi.
On oikeastaan itsestään selvää, että jossain meidän perimässämme on tallella tieto suden riskeistä. Koko ajan se heikkenee. Me etäännymme elintapojemme osalta luonnosta aina enemmän ja enemmän.
Ehkä jo tänään suurkaupungeissa on ihmisiä, jotka ajattelevat esimerkiksi maidon olevan tehtaassa tuotettua, kuten monet kaupan mehut. En tiedä, mutta siltä se toisinaan kuulostaa, kun tämän päivän ihmisten juttuja kuuntelee.
Susille riittäisi ihan kivasti tilaa ja vapautta, jos asukaslukumme laskisi taas alle miljoonan, se ei kai sentään ole kenenkään toive.
Susi vai ihminen