Eläinten joulurauha on julistettu

0
Kirsti Tulokas tuli eläinten joulurauhan julistusta kuuntelemaan Ilo-spanielin sekä lastenlastensa Elli Tulokkaan (vas.) ja Anni Tulokkaan kanssa.

– Joulun sanoma rauhasta kuuluu kaikille, isoille ja pienille, ihmisille ja eläimille. Meillä on aihetta kiittää Jumalaa hänen luomistyöstään ja antaa joulurauhan laskeutua koko luomakunnan ylle. Siksi olemme kokoontuneet tänne Haukkukalliolle julistamaan eläinten joulurauhan, lausui seurakuntapastori Sari Pehkonen yhteen kokoontuneelle, noin 30-päiselle joukolle ihmisiä lemmikkeineen.
– Ihmisillä ja eläimillä on aina ollut erityinen suhde. Eläimiä on metsästetty ja kasvatettu ruuaksi, ja ne ovat olleet työtovereita. Jumala vei kaikki villieläimet ja linnut ihmisen luokse, ja ihminen sai antaa niille nimen. Nimen antaminen kuvaa ihmisten ja eläinten läheistä suhdetta, ja sitä että luotokappaleilla on arvonsa Jumalan silmissä.
Pastori Pehkonen muisteli myös omaa lapsuuttaan maitotilalla.
– Muistan, miten lehmille vietiin jouluaattona herkkuruokaa. Jokaisella sarvipäällä oli oma nimi, ja yhä vieläkin muistan ne nimeltä ja ulkonäöltä. Muistan, että eläimet eivät olleet vanhemmilleni ainoastaan tuotantoeläimiä, vaan myös työtovereita.
– Eläimet ovat monille myös ystäviä. Lemmikit ovat perheenjäseniä, joilla on oma paikkansa sydämissämme ja perheessämme. Lemmikki kuuntelee surut ja murheet, lemmikin pehmeään turkkiin saa laskea kyyneleet.
– Lemmikin ja ihmisen suhde on parhaimmillaan syvä kiintymyssuhde, molemminpuolista rakkauden ja hoivan antamista. Se on syvimmillään syvällistä ja merkityksellistä vuorovaikutusta, joka ei tarvitse sanoja.
Pastorin lämpimiä sanoja kuuntelemassa ollut Kirsti Tulokas totesi, että hän oli lähtenyt eläinten joulurauhaa kuuntelemaan nimenomaan koiransa hyvinvoinnin vuoksi.
– Näin joulun aikaan on niin paljon kiirettä, ettei meinaa keritä antamaan tarpeeksi huomiota Ilolle. Täällä näkee muita koiria, ja siitä se tykkää kovasti, kertoi Ilo-spanielin omistaja, jonka matkaan olivat lähteneet myös lapsenlapset Elli ja Anni Tulokas.
– Eläimet kuuluvat ehdottomasti jouluun. Ne ovat niin tärkeä osa ihmisen elämää, Kirsti Tulokas painotti.
Someron Seudun Koiraharrastajat järjestävät perinteisen tapahtuman yhdessä Someron seurakunnan kanssa.