Sivistysohjelmatyö haluaa yhdistää kuntalaiset ja vahvistaa kaupungin brändiä

0

Someron kaupunki on aloittanut sivistysohjelmatyön, joka tähtää sivistyspalveluiden strategiseen uudistamiseen sekä brändin vahvistamiseen vuoteen 2030 mennessä.

Sivistysohjelma ei tule olemaan sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholmin allekirjoittaman tiedotteen mukaan pelkkä sisäinen asiakirja, vaan sen valmisteluun otetaan mukaan sekä kuntalaiset että sivistystoimen työntekijät. Brändipainotteisella strategiamuotoilutyöllä luodaan pohjaa myös kaupungin houkuttelevuuden ja elinvoimaisuuden kasvattamiselle.

Mäkelä-Rönnholm korostaa osallistamisen merkitystä prosessissa.

– Meidän tavoitteemme on, että tämä ohjelma ei jää pelkäksi paperiksi, vaan näkyy kaikkien sivistystoimen yksiköiden arjessa. Meille on tärkeä kuulla mitä työntekijämme ja asiakkaamme ajattelevat meistä. Toteutamme erilaisia työpajoja ja kyselyjä, joiden avulla kuntalaisilla ja henkilöstöllä on mahdollisuus kertoa omat näkemyksensä ja vaikuttaa ohjelman sisältöön.

Osallistava työpaja järjestetään tammikuussa, ja sen tulokset ohjaavat tulevaa skenaario- ja visiotyöskentelyä.

Mäkelä-Rönnholmin mukaan näissä määritellään, miltä Someron sivistystoimen tulevaisuus näyttää ja mitkä ovat strategian tärkeimmät painopisteet.

– Näiden pohjalta yhdessä henkilökunnan kanssa laaditaan konkreettisia, arkeen sopivia tavoitteita ja käydään arvokeskustelua työyhteisöissä. Valmisteluprosessia tukee kuntamarkkinoinnin erikoisosaaja Brändiverstas.

Brändiverstas on viime vuonna Forssaan perustettu mainostoimisto. Yksityinen elinkeinonharjoittaja yrityksen takana on Tanja Uusitalo , jolle Somero on entuudestaan todella tuttu, sillä hän työskenteli täällä kuntamarkkinoinnin parissa lähes kymmenen vuotta.

Mäkelä-Rönnholm korostaa, että strategian tavoitteena on paitsi kehittää palveluita, myös viestiä Someron vahvuuksista laajemmalle yleisölle.

– Strategiatyön aikana syntyy viestintämateriaaleja ja brändisuunnitelma, joiden avulla voimme kirkastaa Someron vahvuuksia niin asukkaille kuin uusille mahdollisille muuttajille.

Lopullinen sivistysohjelma julkaistaan ensi keväänä. Kaupunki lupaa viestiä ohjelmasta aktiivisesti ja sitoutuu jalkauttamaan sen osaksi arjen toimintaa.

– Tämä työ on tärkeä askel kohti Someron sivistyspalveluiden entistä vahvempaa roolia kaupungin elinvoimaisuuden edistämisessä.