SoVon pojilta vahva vastus kovalle vierailijalle

0
Topias Vesterinen viimeisteli SoVolle kaksi maalia P19-sarjan viimeisimmässä liigaottelussa.

Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen

Ensimmäistä kauttaan P19-ikäluokan Futsal-Liigassa pelaava Someron Voima tarjosi kalenterivuoden ensimmäisessä ottelussaan hyvän vastuksen liigan A-lohkon kärkijoukkueisiin lukeutuvalle helsinkiläiselle Käpylän Pallon ja Toukolan Teräksen yhteisjoukkueelle.

Samat joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran marraskuun alussa Helsingissä ja KäPa/ToTe YJ otti tuolloin kiistattoman 7–2 voiton. Helsinkiläiset olivat parempia myös Somerolla, mutta vain täpärin 6–5 (2–2) voittolukemin.

SoVo ilahdutti runsaslukuista kotiyleisöään siirtymällä viidennellä peliminuutilla 1–0 johtoon. Viimeistelystä vastasi somerolaisjoukkueen tehopistekärki Oliver Helenius, jolle maali oli kauden toinen.

Vieraat kuittasivat pelin nopeasti tasoihin ja ehtivät käväistä 2–1 johdossakin, ennen kuin Topias Vesterinen tasoitti avauspuolikkaan loppulukemat 2–2:een.

Toisen jakson alussa SoVo nousi kahdesti maalin takaa rinnalle, mutta seitsemän minuuttia ennen loppua KäPa/ToTe onnistui ensimmäisen kerran hankkiutumaan kahden maalin johtoon.

Sinnikäs SoVo kehitti vielä vahvan loppukirin ja nousi 5–6 tilanteeseen, kun peliaikaa oli jäljellä minuutti ja seitsemän sekuntia. Kavennuksen syntyä avitti helsinkiläisten huolimaton syöttö omalla puolustusalueella. Markku Aaltonen katkaisi avauksen ja tarjoili syötön avopaikkaan rientäneelle Adam Al-Azzawille, joka pääsi iskemään kauden kolmannen osumansa.

”Erittäin hyvä peli myös meiltä”

Loppuhetket vierasjoukkue keskittyi tarkkaan puolustamiseen, eikä enää päästänyt somerolaisia kunnon tasoituspaikkoihin. Täpärästä tappiosta huolimatta SoVon esitys ja tiukan vastuksen tarjoaminen kovalle vierasjoukkueelle oli loppukautta ajatellen toiveita nostattava.

– Tällaisella esityksellä irtoaa tässä sarjassa usein pisteitä, mutta tänään ei ihan riittänyt siihen. Vastassa oli hyvä joukkue, joka rankaisi muutamista puolustusvirheistämme armottomasti. Kokonaisuudessaan tämä oli kuitenkin erittäin hyvä peli myös meiltä, SoVon P19-joukkueen valmennustiimiin lukeutuva Henri Hakamäki jutteli ottelun jälkeen.

Kahdesti viimeistellyt Vesterinen nosti kauden maalisaldonsa neljään, samoin kuin kerran maalinteossa onnistunut Ayyoub Ramadan. Kaksi tehopinnaa saivat sovolaisista tililleen myös Helenius (1+1) ja Akseli Hakamäki (0+2). Maalivahti Luukas Kuisma oli tässäkin kamppailussa eräs somerolaisjoukkueen tulipilareista.

Kahdeksan pelaamansa ottelun jälkeen SoVo on seitsemän joukkueen muodostamassa liigan A-lohkossa kuudentena, tilillään mäntsäläläiseltä jumbojoukkue FC Kapinalta saalistamansa kolme sarjapistettä. Seuraavan ottelunsa SoVo pelaa tulevana tiistaina lohkon kärkipaikkaa jahtaavan Golden Futsal Teamin kotikentällä Espoossa.

FC Halikon ja Someron Voiman yhteisjoukkueen riveissä somerolaisväriä kotikentälle toi Mira Rajala, joka tässä paiskaa kättä maalivahti Ella Suomen kanssa.

Tyttöjen yj:lla karu Someron vierailu

Samassa 19-vuotiaiden ikäluokassa on kuluvalla kaudella nähty somerolaispelaajia myös tyttöjen pääsarjassa, kun FC Halikon ja Someron Voiman yhteisjoukkue on ollut mukana valtakunnallisessa T19-sarjan Futsal-Liigassa.

Loppiaisaattona FC Halikko/SoVo YJ esiintyi ensimmäisen ja mahdollisesti samalla viimeisen kerran Someron monitoimitalon peliareenalla. Ottelu ei sujunut kotijoukkueen kannalta erityisen mairittelevasti, sillä vierailijajoukkue, helsinkiläinen Pallo-Pojat Juniorit, korjasi sarjapisteet talteen murskalukemin 12–3 (8–0).

PPJ tuli Somerolle yhdeksän joukkueen sarjan peränpitäjänä ja nollakerholaisena. Halikko/SoVolla oli aiemmilta kierroksilta tilillään yksi voitto, jonka pääarkkitehtina hääri tällä kaudella myös naisten liigassa läpimurtonsa tehnyt somerolaispelaaja Eerika Haalijoki. Hän viimeisteli 4–2 lukemiin päättyneessä voittopelissä yhteisjoukkueen kaikki maalit.

Harmi vain, että FC Halikon naisten liigajoukkueen tiiviin pelitahdin vuoksi Haalijoki ei päässyt mukaan hänelle tutun Someron ”Monarin” pelitapahtumaan. Futsal-Kakkosta pelaavasta SoVon naisten joukkueesta mukana oli useita pelaajia ja heistä pistetilastoihin nimensä kirjauttivat maalin tehnyt Seena Lahti sekä syöttöpisteen ansainnut Pihla Koivu . Viime mainitulle tehopiste oli kauden ensimmäinen tyttöjen liigassa ja viisi ottelua pelanneen Lahden tilillä on nyt neljä tehtyä maalia.

Raisio Futis ja FC Nokia ovat hallinneet T19-liigaa suvereeniin tapaan, sillä kumpikaan ei ole kärsinyt vielä ainuttakaan pistemenetystä. Ellei loppukierroksilla tapahdu suuria ihmeitä, mainittu kaksikko valtaa kaksi Suomen mestaruus -lopputurnaukseen oikeuttavaa kärkipaikkaa ja seitsemän muuta joukkuetta kamppailevat sijoista kolme – kuusi, joilta joukkueet pääsevät jatkokarsinnan kautta hamuamaan viimeisiä lopputurnauspaikkoja.

Vaikka FC Halikko/SoVo YJ:llä on tilillään vasta kolme pistettä, eroa kuutossijaan sillä on vain piste, eikä kolmossijakaan ole kuin kolmen pinnan päässä.